Katso logo

Suvi Teräsniska muistelee tv:ssä Olli Lindholmia – Seija-mummon sanat saivat edesmenneen laulajan punastumaan

Suvi Teräsniska
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Suvi Teräsniska on Ylen Kutsuvieras-ohjelman perjantaina 8.7. julkaistussa jaksossa kertomassa omasta elämästään ja sen tähtihetkistä.

Laulaja muistelee ohjelmassa vuonna 2017 kuollutta, Kolarissa asunutta Seija-mummoa, jonka kanssa hän oli hyvin läheinen. Samassa hän äityy muistelemaan yhteistä hiihtoretkeä Seija-mummon ja Yö-yhtyeen solistin Olli Lindholmin kanssa. 

Intiimi paljastus Olli Lindholmin hautajaisista – Suvi Teräsniska murtuu vuolaisiin kyyneliin Vain elämää -ohjelmassa

Kolmikko oli ollut hiihtämässä Ylläksellä. Topakka Seija-mummo oli saanut raavaan miehen punastelemaan sanomisillaan. 

Mainos
Mainos päättyy

– Mummo pysähtyi ladun varteen, hörppäsi mehupullosta, ja sanoi: perkele, kun olikin kuumaa. Olli punasteli vierellä ja totesi sarkastisesti, että tietää nyt, mistä olen periksiantamattoman luonteeni ja räävän suuni perinyt, Suvi muistelee ohjelmassa. 

Pari vuotta Seija-mummon kuolemasta Suvi joutui jättämään ystävälleen Ollille hyvästit. Olli Lindholm kuoli vuonna 2019 sairauskohtaukseen vain 54-vuotiaana. 

Suvi Teräsniska
Olli Lindholm ja Suvi Teräsniska kuvassa vuonna 2011. 

Ohjelmassa Suvi palaa Ollin kuolinpäivään. Helmikuinen päivä oli ollut kaunis ja aurinkoinen. 

– Heräilin hitaasti venytellen. Satuin vilkaisemaan ulos, kun aurinko siivilöityi naapurin korkeiden kuusipuiden takaa. Nappasin siitä kuvan, juuri ennen kuin Ollin kuolinviesti tavoitti myös minut. Sen jälkeen päivät kulkivat aika sumuisasti eteenpäin, Suvi muistelee. 

Kolmatta lastaan odottanut Suvi oli tuolloin viimeisillään raskaana. Suru-uutinen vaikeutti tilannetta. 

– Kolmannen raskauden loppumetrit eivät olleet muutenkaan helpot. Menetetyt rakkaat tulivat uniini, näin heitä kaduilla ja keikoilla. Selittämättömiä itkukohtauksia. Tuijotin silmät punaisena auton taustapeiliin ja täysin aurinkolasit syvemmälle päähän, kun menin hakemaan lapsia hoidosta. Ikävä ja suru oli, ja on edelleen valtava. Mutta sen sijaan, että yrittäisin työntää sitä pois, haluan antaa sille tilaa. Itken, kun itkettää, koska silloin naurukin tuntuu syvemmällä. 

Mainos
Mainos päättyy

Kutsuvieras kuunneltavissa Yle Areenassa. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan