fbq
SuoratoistoJenni, 20, jätti kihlattunsa Suomeen ja lähti au pairiksi Panamaan – näin välimatka vaikutti suhteeseen
Jenni, 20, jätti kihlattunsa Suomeen ja lähti au pairiksi Panamaan – näin välimatka vaikutti suhteeseen

Jenni päätti lähteä au pairiksi, koska hänellä oli menossa toinen välivuosi lukion jälkeen. Hän koki tarvitsevansa jotain uutta ja hauskaa elämäänsä.

- Siskoni patisti minua hakemaan mukaan ohjelmaan. Olen aiemminkin hoitanut lapsia, joten au pairiksi lähteminen oli luonnollinen vaihtoehto, Jenni kertoo.

Hänellä oli erilainen tilanne muihin au paireihin Iidaan, Iinaan ja Tiiaan verrattuna, sillä Jenni oli ainoa, jolla oli Suomessa oma rakas.

- Ja olemme Leevin kanssa edelleen kihloissa, Jenni paljastaa.

- Ikävä oli tosi hirveä jo lentokentällä hyvästellessä. Kun minua eniten tukeva ihminen ei ollutkaan vieressä, tunteet tuntuivat isoilta omaa rakasta kohtaan.

Pariskunta piti yhteyttä toisiinsa videopuheluiden avulla, ja ikävä helpotti Jennin mukaan ajan kanssa.

- Alkuun se oli shokki. Mutta välimatka vahvisti meidän suhdettamme.

Lue myös: Au pairiksi tropiikkiin lähtenyt Tiia, 21, koki kulttuurishokin – talo vilisi ötököitä, perheen äiti käyttäytyi ikävästi

Au Pair Jenni

Ulkopuolinen olo

Muihin au paireihin tutustuessaan Jenni koki haastavaksi puheenaiheiden keksimisen, koska oli porukan ainoa varattu. Ajan myötä sekin tilanne helpottui.

- Alussa keskustelut menivät ehkä siihen Tinderiin ja kaikki selasivat puhelinta. He näyttivät toisilleen kuvia, että uu, onpa hyvännäköisiä miehiä. Itsellä tuli silloin hieman ulkopuolinen olo, mutta ei se meidän bilettämiseemme vaikuttanut, Jenni iloitsee.

Panamassa Jenniä odottivat ukrainalainen äiti Maryna ja ranskalainen isä Maxence sekä heidän lapsensa, 4-vuotias Natan sekä 6-vuotiaat kaksoset Martichka ja Nestor. Perhe antoi Jennille aikataulut esimerkiksi siihen, milloin hänen on herättävä saattamaan lapset koulubussiin. Aiemmin kaupassa työskennellyt Jenni oli tottunut aikaisiin aamuherätyksiin.

- Pysyin onneksi ihan hyvin aikataulussa. Ahdisti ensin se ajatus aikaisesta heräämisestä, mutta aika usein heräsin ennen vanhempia. Myös koulubussi oli usein kymmenenkin minuuttia myöhässä. Loppujen lopuksi oli aika rentoa. En ollut täysin lukittuna sinne kämppään, vaan pääsin myös käymään ulkona.

Täydellisyyttä tavoitteleva Jenni sanoo yrittäneensä tehdä kaiken viimeisen päälle ja oikein.

- Se stressasi minua, mutta huomasin lopulta, ettei perhekään ole sillä tavalla täydellinen. Muutenkin kaikki aikataulut olivat vähän sinnepäin, mikä johtuu varmasti kulttuurieroista. Välillä ajoimme keskellä ruuhkaa lasten harrastuksiin, koska lähdimme myöhässä ja kiireellä, Jenni nauraa.

Lue myös: Iina pääsi au pairiksi hulppeaan hienostokotiin – perheen teinipoika arvosteli ulkonäköä

Au pairit -sarjan uuden kauden kaikki jaksot julkaistaan Yle Areenassa keskiviikkona 25.5. klo 20.00. TV2:lla sarja esitetään ke–su 25.–29.5. klo 21.00.

Artikkeliin liittyvät aiheet:
07.05.2022 18:15 | Teksti: Henryk Björkström | Kuvat: Yle

Seuraa meitä somessa