Ex on the Beach -talon naiset juonivat pelimies-Artun kolmen kimppaan – totuus lävähtää vasten kasvoja kesken suutelun: ”Tämä oli testi”

Ex on the Beach Afterski 2.0 -ohjelman edetessä Arttu on osoittanut eksänsä Roosan puheet todeksi: hän on pelimies. Arttu on pyöritellyt talon naisia, niin Juliaa kuin Aliisaa. Naisruljanssin jälkeen Artun ja Julian välille on syttynyt myös ihastuksen tunteita sekä mustasukkaisuutta. Kaksikko jahtaa toisiaan kuin kissa ja hiiri.
Julia ja Roosa päättävät testata Arttua. Naiskaksikko ehdottaa miehelle kolmen kimppaa, ja he pyytävätkin miehen makuuhuoneeseen.
– Päätettiin testata Arttua, että miten hän käyttäytyy, kun hän on kaikkien kuulleen eilen kertonut, että hän on ihastunut minuun ja plaa plaa plaa, Julia toteaa kameroille.
Jaksossa nähdään, kuinka Arttu kampeaa sänkyyn naiskaksikon väliin ja alkaa suudella eksäänsä Roosaa kiihkeästi. Ei aikaakaan, kun Julia täräyttää totuuden vasten kasvoja.
– Tämä oli vittu testi, Julia huudahtaa Roosan ja Artun hypähtäessä pois sängystä.
Artun mielestä Julia oli suuttunut siitä, että suostui kolmen kimppaan.
– Hänhän olisi ollut siinä ihan messissä ja rupesi pussailemaan Roosan kanssa, Julia tilittää kameroille suuttumustaan.
Arttu ei tiedä, mitä ajattella koko tilanteesta.
– En tiedä onko tuo oikea tapa hakea vastausta, että olenko luotettava jätkä. Olen vapaamielinen noissa jutuissa, mies toteaa silminnähden harmistuneena.
Ex on the Beach Suomi Afterski 2.0 kaksi jaksoa discovery+-palvelussa tiistaisin.