Au pairien odotettu reissu muuttuu ikävästi – nuorten välit kiristyvät jälleen

Au pairit Etelä-Afrikassa -nelikko Emmi-Lotta, Aada, Sebastian ja Emilia suuntaavat odotetulle road tripille Kapkaupunkiin.
Ennen matkaa au pairit ajautuvat kuitenkin riitaan siitä, miten kuusi tuntia kestävä ajomatka hoidetaan. Emilia ajaa autoa ensimmäisenä, mutta nelikolla on epäselvyyttä Emmi-Lotan ajotaidoista.
– Ei tuu turvallinen olo olla sun kyydissä, Emilia täräyttää Emmi-Lotalle.
– Emppu tykkää kaahata aivan täysillä. Sehän on saanut noita sakkoja täällä ihan koko ajan. Se ei tuota jarrua oikein ymmärrä, hän jatkaa kameroille.
Aada ja Emilia yrittävät painottaa, että pitkän ajomatkan tulee olla ennen kaikkea turvallinen.
– Tuntuu, että Emppu ei vieläkään tajua, että meitä pelotti henkemme puolesta, koska hän ei itse ihan täällä näitä vaaroja ymmärrä.
Unelmahäät-pari astelee alttarille krapulassa täristen – edellinen ilta venähti pitkäksi

Lopulta nelikko päätyy siihen, ettei Emmi-Lotta aja autoa lainkaan. Hän ei ole itse vakuuttunut tilanteesta.
– Kyllähän kuka tahansa osaa suoraa motaria ajaa, Emmi-Lotta tilittää kameralle.
Au pairit eivät ole päättäneet kuskien lisäksi sitä, lähtevätkö he takaisin isäntäperheidensä luo lauantaina vai sunnuntaina. Ennen matkaa Aada päättää avautua Sebastianille viestistä, joka on jäänyt painamaan hänen mieltään.
– Sä laitoit, ettei mulla olisi oikeutta samalla tavalla haluta lähteä lauantaina kuin teillä jäädä sunnuntaihin. En vielä edes sanonut, etten jäisi (sunnuntaihin). En vastannut siihen, koska tuli tunne, että mun pitää selittää jotenkin itseäni.
Sebastian pyytää tilannetta anteeksi.
– Olen viime aikoina ollut vähän kiukkuinen ja purkanut omaa kiukkuani muille au paireille.
Au pairit Etelä-Afrikassa katsottavissa Yle Areenassa.