Katso logo

Aikuiset-sarjan kolmas ja viimeinen kausi on täällä – Anna Airola: "Kasvoin isoksi Oonan kanssa samaan tahtiin"

Aikuiset
Mainos
Mainos päättyy


Aikuiset-sarjan kolmannella kaudella bestikset Oona ja Arttu yrittävät löytää oman paikkansa menestyspaineiden ja on-off-ihmissuhteiden keskellä. Kriiseilyn lisäksi bailataan aamuun asti, etsitään minttuviina-stashiä, pussaillaan ja vietetään Kallion parasta hot girl summeria.

Aikuiset-suosikkisarja palaa uusin jaksoin syyskuussa – tällaisia juonenkäänteitä on luvassa

Aikuiset on luonut käsikirjoittaja Anna Brotkin ja ohjannut Anna Dahlman. Sarja voitti vuoden 2022 Kultainen Venla -gaalassa parhaan komediasarjan, parhaan käsikirjoituksen ja parhaan ohjauksen palkinnot.

Sarjan päähenkilöitä Oonaa ja Arttua näyttelevät Anna Airola ja Elias Salonen. Molemmat ovat Aikuiset-taipaleensa aikana kasvaneet aloittelevista teatterikorkeakoululaisista kysytyiksi ammattinäyttelijöiksi.

Mainos
Mainos päättyy

Anna Airolalle Aikuiset-sarjan rooli on hänelle ensimmäinen merkittävä rooli. 

– Kasvoin isoksi (en aikuiseksi hehheh) Oonan kanssa samaan tahtiin, ja tuntuukin aika haikealta jättää Oona, vaikka surutyön teinkin jo viime kesänä kuvausten jälkeen. Rakastin näytellä tässä sarjassa. Sain olla hauska ja typerä ja sekoboltsi. Sain kokeilla kaikkea, olla ihan liikaa ja räiskiä menemään, Anna Airola kertoo Ylen tiedotteessa. 

Aikuiset

Myös Elias Saloselle rooli sarjassa oli erityisen rakas ja tärkeä. Kun näyttelijäkaksikko sai roolit, olivat he Teatterikorkeakoulun ensimmäisellä luokalla. Nyt, kun sarjan viimeinen kausi tulee ulos, ovat molemmat valmistuneet näyttelijöiksi. 

– Tuntuu, että olen kasvanut aikuiseksi Artun kanssa samaan aikaan, ja siksi nyt on täydellinen aika viedä sarja maaliin. Kolmoskauden tekeminen oli yhtä ihanaa kuin aiempien, ja en malta odottaa että pääsette näkemään sen! Arttu ilakoi tiedotteessa. 

Annan ja Eliaksen lisäksi sarjan keskeisissä rooleissa kolmannella kaudella nähdään Mikko Kauppila, Miro Lopperi, Ville Myllyrinne, Carlos Orjuela, Linnea Leino, Biniyam Schelling, Aksa Korttila, Eppu Pastinen, Erina Giuseppe Francesco ja Joonas Nordman.

T
Ville Myllyrinne  näyttelee Aikuiset-sarjassa Oonan isää. 
Mainos
Mainos päättyy

Odotatko kuumeisesti Aikuiset-sarjan uusia jaksoja? Tämä loistosatiiri somevaikuttajista auttaa kaipuuseen

Aikuiset-sarjan ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin vuonna 2019, spesiaalijaksot vuonna 2020 ja toinen kausi vuonna 2021. Kaikki, mukaanlukien kolmas kausi on katsottavissa Yle Areenassa 12.9. alkaen. Myös TV2-kanavalla. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Aikuiset-sarjan kolmas ja viimeinen kausi on täällä – Anna Airola: "Kasvoin isoksi Oonan kanssa samaan tahtiin"