Katso logo

Unelmahäät-pari avaa pahoinpitelykohua – takana synkkä ajanjakso: "Mikko yritti riistää itseltään hengen"

Unelmahäät
Mainos
Mainos päättyy

Unelmahäät-pariskunta Henna, 26, ja Mikko Mäkinen, 38, joutui kohun keskelle, kun Iltalehti uutisoi parin väkivallan värittämästä menneisyydestä. Jutun mukaan Mikko sai vuonna 2020 tuomion Hennan pahoinpitelystä. 

Hennan ja Mikon mukaan Unelmahäät-tuotannolla ei ollut tietoa Mikon tuomion yksityiskohdista, sillä he eivät sitä kertoneet. Pariskunta koki sen olevan jo taakse jäänyttä elämää, johon on turha palata.

– Kävimme ohjelmaan lähtiessä tuotannon kanssa pintapuolisesti tuomiot läpi, ja määrittelimme itse, mitä kerroimme. Lööpeissä ollutta yksittäistä tapausta emme tuoneet esiin, sillä olemme menneet asiasta yhdessä yli. Emme halunneet velloa liki viisi vuotta sitten tapahtuneessa yksittäisessä tapauksessa, pariskunta kertoo Katsolle.

Tuomion aikoihin pariskunnan elämää varjostivat moninaiset ongelmat. Henna ja Mikko haluavat kuitenkin korostaa sitä, ettei väkivalta ole koskaan oikeutettua. 

Mainos
Mainos päättyy

– Tuo kyseinen tapahtuma osuu ajankohtaan, joka oli todella mustaa. Mikko vihasi elämää, ja oli erittäin vihainen maailmalle. Hänellä oli niin paha olla, että kuukausi myöhemmin hän yritti riistää itseltään hengen puukolla. Sen jälkeen silmämme aukesivat aivan erilaiselle elämälle ja maailmalle, jota olemme lähteneet kulkemaan, Henna kertoo.

Mikko ja Henna haluavat myös muistuttaa katsojia siitä, että vain he tietävät koko totuuden tapauksesta. 

– Olemme kasvaneet ja kehittyneet ihmisinä. Olemme itse tehneet päätöksen jatkaa yhdessä, voittaa vaikeudet ja astella avioliittoon. Asia on käsitelty ja sitä on myös ammattilaisten kanssa käyty tuolloin läpi.

Unelmahäät-parilla on rankka menneisyys – morsiamella aivokasvain, sulhasella huumetuomio: ”Yhtäkkiä kotiimme tuli järkyttävä määrä poliiseja”

Unelmahäät
Mikon ja Hennan elämä teki täyskäännöksen alun synkkyyden jälkeen.

Uusi arki

Nykyään pariskunta elää täysin erilaista elämää kuin muutama vuosi sitten. Tuolloin elämää varjostaneet haasteet ovat vaihtuneet kuntosaliin ja muiden auttamiseen.

Mainos
Mainos päättyy

– Elämämme on täysin erilaista. Elämme liikunnasta, luonnosta, ystävistä sekä intohimoisesta parisuhteestamme, jonka ohella autamme muita saavuttamaan elämässään tasapainon. 

Henna ja Mikko toivoisivatkin, että ihmiset muodostaisivat mielipiteensä parista aidon kohtaamisen perusteella pelkkien lehtiotsikoiden sijaan. Pariskunnan esiintyminen Unelmahäissä on myös kerännyt runsaasti kiitosta osakseen. 

– Olemme saaneet kymmeniä, ellei satoja viestejä ja kommentteja, joissa ihmiset kertovat ihailevansa meidän suhdettamme ja päättäväisyyttämme mennä läpi kaikesta. Ihmiset kannustavat meitä olemaan rohkeasti tarinallamme avuksi muille, ja tätä meidän on tarkoituskin olla. 

Unelmahäät -pari Mikko ja Henna harrastaa kolmen kimppaa: "Haluamme tarjota jollekin toiselle hyvää seksielämää"

Unelmahäät TV5 maanantaisin klo 21.00. Ohjelma katsottavissa myös discovery+:ssa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan