Katso logo

Avatar: The Way of Water maksoi yli 350 miljoonaa dollaria – ohjaaja James Cameron Katsolle: ”En pelkää floppia”

Avatar: The Way of Water
Mainos
Mainos päättyy

Tänään teattereissa julkaistu Avatar: The Way of Water on ensimmäinen neljästä jatko-osasta vuoden 2009 megahitille. Katso haastatteli virtuaalisesti ohjaaja James Cameronia ja Avatar-saagan näyttelijöitä.

Cameronin ohjaama ja käsikirjoittama Avatar on kaikkien aikojen menestynein elokuva, jonka tuotannossa hyödynnettiin täysin uutta teknologiaa. Maailmanlaajuisesti kolme miljardia euroa tuottanut tieteisfantasia voitti kolme Oscaria, joista yksi meni sen uraauurtavalle 3D-kuvaukselle.

Cameron ei ollut aluksi varma haluaako hän edes tehdä jatkoa Avatarille, mutta nyt tulossa on peräti neljä elokuvaa. Niistä ensimmäinen ja samalla Cameronin ensimmäinen jatko-osa sitten vuoden 1991 Terminator 2:en, Avatar: The Way of Water, sai ensi-iltansa useimmissa maailman teattereissa tänään. Cameron kuvasi sen yhtä aikaa 2024 julkaistavan Avatar 3:en kanssa. Myös neljäs ja viides elokuva ovat tuotannossa.

– Kaikki neljä elokuvaa on mietitty viimeistä piirtoa myöten valmiiksi ja kaksi niistä on nyt kokonaan kuvattu. Tulevaisuus riippuu kuitenkin tämän uusimman menestyksestä, James Cameron toteaa ja kertoo tekevänsä elokuvia edelleen oman makunsa mukaan.

Mainos
Mainos päättyy

– En pelkää Avatar 2:en floppaavan. Jos itse pidän elokuvastani, tiedän muidenkin pitävän. Makuni on niin yleismaailmallinen.

Vaikka Avatar-saaga näyttää nousevan Cameronin uran päätyöksi, tunnetaan 68-vuotias kanadalaisohjaaja ennen kaikkea kahden ensimmäisen Terminatorin, Aliens – Paluun ja Titanicin palvottuna tekijänä. Cameron on myös vannoutunut teatterikokemuksen kannattaja, mikä nousee heti esiin Avatar: The Way of Waterin virtuaalisessa haastattelussa.

Avatar James Cameron

Avatar-elokuvat on luotu koettavaksi suurimmalta mahdolliselta kankaalta parhaalla mahdollisella kuvalla ja äänentoistolla. Samalla tiedostan, etteivät teatterit koskaan palanneet ennalleen koronan jälkeen. Niiden markkinaosuus on enää alle 80 prosenttia, mutta uskon sen riittävän. Meitä vastassa on onneksi vähemmän kilpailua, koska niin moni työskentelee nyt suoratoistopalveluille, Cameron pohtii.

Ensimmäinen Avatar sijoittui vuoden 2154 kaukaiselle Pandora-planeetalle, jossa ihmiset käyvät sotaa sen Na’vi-alkuperäisväestöä vastaan saadakseen haltuunsa arvokkaita mineraaleja. Avatar: The Way of Water tapahtuu kymmenen vuotta myöhemmin.

Sam Worthingtonin esittämä Jake Sully elää avatarina Pandoralla puolisonsa, Zoe Saldanan näyttelemän Na’vi-prinsessa Neytirin, ja heidän lastensa Kirin ja Spiderin kanssa. Pääosin Pandoran valtameriin ja niiden läheisyyteen sijoittuva tarina käynnistyy kunnolla, kun vanha vihollinen saapuu uhkaamaan Jaken perhettä ja heidän kotiplaneettaansa.

Avatar: The Way of Water
Mainos
Mainos päättyy

– Hyvän jatko-osan pitää kunnioittaa sitä, mikä teki ensimmäisestä elokuvasta menestyksen, mutta myös yllättää. Parhaat jatko-osat uskaltavat horjuttaa yleisöä ja tämän odotuksia, Cameron toteaa.

Aliens- ja Avatar-tähti Sigourney Weaver työskentelystä James Cameronin kanssa: "Olet jatkuvasti myrskyn silmässä"

Ohjaaja myös muistuttaa, ettei Avatar-saaga pohjaa mihinkään olemassaolevaan materiaaliin, kuten vaikka Marvel- ja Star Wars -elokuvat.

– Ei ole helppoa tehdä jatko-osaa alkuperäiselle materiaalille. Halusin maalata Avatar-saagan yhtä laajalle kankaalle kuin Taru sormusten herrasta -trilogia, mutta meillä ei ollut käytössä sen pohjalta löytyviä romaaneja. Ne piti ensin itse keksiä ja kirjoittaa.

Avatar: The Way of Water elokuvateattereissa 14. joulukuuta.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan