Oman tv-sarjan saanut Latelan Lauri Huttunen nähdään pian useammassakin ohjelmassa – rakkausrealityyn ei lähtisi: ”Liian monta eksää”

Lauri ”Late” Huttunen nähtiin ensimmäisen kerran tv:ssä vuonna 2013, kun autoharrastajista kertova ohjelma Latela alkoi pyöriä televisiossa.
Nykyisin hän on entistä tutumpi näky suomalaisilla kotisohvilla, kun hän tähdittää ystäviensä kanssa Discoverylle siirtynyttä Latelaa ja saman kanavan seikkailurealityä Äärimmäistä matkaa.
11.11. alkaen Huttunen nähdään myös Latelan spin-off-sarjassa Latela - Lauri ja superautot, jossa hän pääsee tutustumaan julkkisten ja intohimoisten autoharrastajien ajoneuvoihin.
Huttunen pääsee muun muassa testaamaan, miltä tuntuu olla Jari-Matti Latvalan ja Mika Salon kyydissä. Vauhti tahtoo huimata jopa paatunutta autoharrastajaa.
Lisäksi ohjelmassa Huttunen ja hänen Latela-ystävänsä kokoontuvat sohvan ääreen katsomaan autoaiheisia ohjelmia.
– Voin taata, että luvassa on roisia läppää, Huttunen lupaa Katson lukijoille.
Vuosi sitten yrittäjäksi alkaneen Huttusen ajan ovat pitäneet kiireisenä tv-kuvaukset. Luvassa on muitakin tv-projekteja, joista hän ei voi vielä hiiskua. Aikaa vie myös paraikaa käynnissä oleva autoprojekti, kun hän rakentaa ”härveliä” Powerparkille.
Ennen yrittäjäksi ryhtymistään Huttunen irtisanoutui 17 vuoden mittaiselta uraltaan VR:llä.
– Päivääkään en ole katunut yrittäjäksi ryhtymistä.

Television tekeminen onkin se, mistä Huttunen nauttii, ja sitä hän haluaa tehdä jatkossakin enemmän.
– Tietenkään ei voi ennustaa, kuinka pitkälle tv-urani kantaa, mutta jos katsojaluvut pysyy hyvinä, niin kyllähän se jotain kertoo.
Huttunen voisi kuvitella myös uusia aluevaltauksia tositelevision saralla, kuten Selviytyjiä.
– Se olisi minun tyyliseni ohjelma.
Entäpä sitten rakkaus- ja suhderealityt, kuten Temptation Island tai Ex on the beach?
– Ex on the beachiin en kyllä voisi mennä, koska tuotanto joutuisi kuseen, sillä ohjelmassa olisi vain ja ainoastaan minun eksiäni, sillä niitä on niin paljon, Huttunen nauraa.
Aikaa Huttusen elämässä vie työn ja lapsen lisäksi taloprojekti. Hän osti vastikään Siurosta Väinö Linnan vanhan kotikartanon, joka pitää remontoida lattiasta kattoon.
Sitten kun talo valmistuu, hän muuttaa sinne puolisonsa kanssa.
– Onneksi löytyi yhtä hullu, joka jaksoi ryhtyä tähän taloprojektiin.
Latelan Lauri Huttunen kummastuttaa taas uudella taloprojektillaan – alkoi kartanon herraksi
Latela - Lauri ja superautot 11.11. alkaen discovery+-palvelussa.