Mariko Pajalahti empi, voiko jättää taaperoikäisen kotiin Farmin kuvausten ajaksi – näin neuvolasta vastattiin
Kwan-yhtyeestä aikoinaan julkisuuteen ponnahtanut laulaja Mariko Pajalahti on mukana Farmi Suomi -ohjelman uudella kaudella.
Aiemmin Tanssii tähtien kanssa -kisassa ja Selviytyjissä mukana ollut Mariko empi pitkään, ennen kuin sanoi kyllä Farmille. Punnittavanaan hänellä oli kolme asiaa.
Mariko oli hieman epäileväinen formaatin suhteen.
– Mietin Selviytyjien perusteella, että onko tämä sellainen psykologinen, inhottava. En pelannut Selviytyjissä yhtään, joten tipuin sieltä kahden viikon kohdalla, Mariko kertoo Katsolle.
Toinen mietityttänyt asia olivat kuvaukset maaseudulla. Mariko on ollut pienestä pitäen hyvin allerginen, minkävuoksi hän ei viihtynyt lapsenakaan luonnossa.
– Olen superallerginen kaikelle, joka liikkuu ja kasvaa. Mietin, että onko järkeä lähteä ohjelmaan, jossa en välttämättä pysty olemaan yhtä päivää pidempään. Lääkäri iski mulle lääkkeet messiin ja sanoi, että pidä niitä koko ajan mukana, jos tarve tulee. Onneksi ei tullut.
Missä Farmi Suomea kuvattiin, kun edellinen tila paloi? Ratkaisu löytyi yllättävällä tavalla
Suuri ja painava syy oli myös Marikon lapsi, jonka hän sai puolisonsa, Atomirotta-yhtyeestä tutun Jykä Pajulaakson kanssa toissa vuonna. Ohjelman kuvausten aikaan lapsi oli noin vuoden ikäinen.
Mariko keskusteli asiasta puolisonsa lisäksi myös terapeutin ja neuvolan kanssa. Neuvolasta hän sai tärkeän neuvon.
– Neuvolassa mulle sanottiin, ettei yksikään mies ole maailman sivussa kysynyt, että voinko lähteä työreissulle. Silloin havahduin, että totta! Se oli sairaan hyvä laini, sillä tajusin, että olen kasvanut perheessä, jossa faija on suurimman osan työmatkoilla meidän lapsuudesta. Totta kai sitä tuli aina kova ikävä, mutta siinä se oli vanhempi, mitä muutkin.
– Jälkeenpäin olen hyvin iloinen, että lähdin!
Farmi Suomi 4.3. alkaen Nelosella ja Ruudussa.
