Katso logo

Kansanedustaja Tom Packalén kiidätettiin tv-ohjelman kuvauksista sairaalaan – sai kaulavaltimon pullistuman

Tom Packalén
Mainos
Mainos päättyy

Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén on mukana Erikoisjoukot-ohjelmassa.

30. toukokuuta starttaavassa sarjassa suomalaisjulkkikset osallistuvat kahden viikon mittaiselle koulutusleirille, joka mukailee erikoisjoukkojen pääsykokeisiin valmentavaa koettelemusta.

Jo sarjan ensimmäisessä jaksossa kisaajat joutuvat suorittamaan niin fyysistä kuin henkistä kanttia vaativia tehtäviä. Loukkaantumisiltakaan ei vältytä.

Ohjelman lehdistötilaisuuteen osallistunut poliitikko Tom Packalén kertoo kaatuneensa ohjelman kuvauksissa kohtalokkain seurauksin.

- Sain siinä pienen kolauksen päähäni ja muutaman tikin, Tom kertaa ikäviä tapahtumia.

Mainos
Mainos päättyy

- Sain onnettomuuden seurauksena itseasiassa kaulavaltimon pullistuman, Tom lisää vakavana.

Tom Packalén kertoo joutuneensa vakavaan onnettomuuteen Erikoisjoukkojen kuvauksissa.
Tom Packalén kertoo joutuneensa vakavaan onnettomuuteen Erikoisjoukkojen kuvauksissa.

Suomalaisjulkkikset joutuvat rajuun rääkkiin uudessa Erikoisjoukot-ohjelmassa – osa loukkaantuu

Hän kertoo joutuneensa kesken kuvausten sairaalaan hoidettavaksi. Tom vietti tutkimuksissa muutamia tunteja, minkä jälkeen hän sai omalla vastuullaan palata takaisin kilpailuun.

Kilpailun jälkeen Tom ei ole kohdannut pullistumasta seuranneita jälkioireita.

Sen sijaan hän kertoo rikkoneensa kuvauksissa polvensa, jotka temppuilivat vielä useiden kuukausien ajan kuvausten päätyttyä.

- Polveni hajosivat tuossa kisassa aika pahasti. Siinä meni ainakin kaksi kuukautta, etten pystynyt juoksemaan edes liikennevaloissa. 

Mainos
Mainos päättyy

Erikoisjoukot alkaa Nelosella maanantaina 30.5. Ensimmäisen jakson jälkeen jaksot nähtävissä ainoastaan Ruudussa.

Tilaa Katso-lehti kotiisi tästä!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Kansanedustaja Tom Packalén kiidätettiin tv-ohjelman kuvauksista sairaalaan – sai kaulavaltimon pullistuman