Manaaja muutti pysyvästi populaarikulttuuria – 50-vuotias kauhuklassikko nostaa ihon yhä kananlihalle
Satavuotiaan Warner-studion kuuluisimpiin elokuviin kuuluva Manaaja sai ensi-iltansa jouluna 1973. Katsojaennätyksiä rikkonut ja joukkohysteriaa lietsonut kauhuklassikko on jälleen ajankohtainen pian ilmestyvän jatko-osan vuoksi. Samalla ohjaaja William Friedkinin alkuperäinen teos pitää pintansa yhtenä kaikkien aikojen pelottavimmista elokuvista.
William Peter Blattyn 1971 julkaistuun menestysromaaniin pohjaava Manaaja (The Exorcist) kertoo paholaisen riivaamasta 12-vuotiaasta tytöstä ja tämän yksinhuoltajaäidistä. Käytyään läpi kaikki mahdolliset lääketieteelliset selitykset äiti turvautuu kirkon ja nuoren katolisen papin apuun. Omaa uskonkriisiään läpikäyvä pappi vakuuttuu riivauksesta ja pyytää mukaan vanhan ja kokeneen manaajan.
Elokuvan voima ei ole vähentänyt puolessa vuosisadassa, vaan sen katsominen on yhä hyytävä kokemus. Aikalaisyleisöään Manaaja järkytti ennenkokemattomalla tavalla. Ensi-illoissa ympäri maailmaa katsojat pyörtyivät ja oksentelivat kesken näytösten.
Elokuvan äärirealistiset tehosteet olivat 1970-luvun alussa ennennäkemättömiä, samoin Friedkinin rohkeus näyttää kaikki mitä elokuvassa tapahtuu. Krusifiksilla veri roiskuen masturboiva ja papin päälle demonisella paineella oksentava tyttö, jonka pää kääntyy 360 astetta ja jonka kasvot näyttävät mädältä ranskanleivältä, oli jotain mitä ei osattu ikinä odottaa.
Korkeasta ikärajastaan huolimatta Manaajasta muodostui aikansa neljänneksi katsotuin elokuva, jonka maailmanlaajuiset lipputulot ovat liki puoli miljardia dollaria. Se keräsi kymmenen Oscar-ehdokkuutta ja voitti niistä sovitetun käsikirjoituksen ja äänen.
Ennen kaikkea elokuva kanonisoi itsensä kaikkien aikojen parhaiden joukkoon. Kauhufilmeistä samalle tehotasolle ovat yltäneet oikeastaan vain Psyko (1960), Texasin moottorisahamurhat (1974) ja Hohto (1980).
Manaaja pysyi vuosikymmeniä kaupallisesti menestyneimpänä kauhufilminä ennen kuin Stephen King -sovitus Se nousi ykköstilalle 2017. Ei siis ihme, että kilpailevat studiot yrittivät jo aikanaan lyödä rahoiksi tuottamalla aikuisyleisölle suunnattuja, lapsi- ja ydinperheteemoilla pelaavia kauhudraamoja kuten Ennustus (1976), Audrey Rose (1977), The Changeling – vaihdokas (1980) ja Entity – tuntematon voima (1982).
Manaajalle tehtiin myös virallisia jatko-osia, joista John Boormanin ohjaama Manaaja II: Luopio (1977) oli naurettava camp-sekoilu mutta Blattyn visioima Manaaja III (1990) vaikuttava saavutus. Blatty tosin halusi sovittaa alun perin vuoden 1983 romaaninsa Paholaisleegio, mutta studio nimesi filmin Manaaja III:ksi ja pyysi kuvaamaan sille uuden lopetuksen, joka sitoo tarinan ensimmäiseen elokuvaan.
Max von Sydowin esittämän isä Merrinin nuoruudesta kertova Manaaja: Alku (2004) kuvattiin ensin Paul Schraderin toimesta, mutta studio antoi Schraderille potkut ja palkkasi Renny Harlinin kuvaamaan elokuvan uusiksi. Schraderin versio Dominion: Prequel to the Exorcist (2005) pääsi lopulta myös teattereihin, kun Harlinin surkea leffa floppasi ensin lippuluukuilla.
Alkuperäinen Manaaja julkaistiin uudelleen 2000, kun Friedkin liitti elokuvaan Blattyn pitkään kinuamat kohtaukset, jotka jäivät aikanaan leikkaushuoneen lattialle. Kohtaukset eivät ole varsinaisesti huonoja, mutta toisaalta tarpeettomia.
Manaajan pohjalta on tehty myös kohtalaisen vastaanoton saanut sarja The Exorcist, jota tuotettiin kaksi kautta 2016-2018. Kaudet löytyvät Prime Video -palvelusta. Elokuvista vain Manaaja III löytyy Netflixistä, muita ei ole tällä hetkellä katsottavissa suoratoistopalveluissa ilman lisämaksua.