fbq
ArvostelutVerta, hikeä ja liian iso keikka – Hetki lyö on rikoselokuva, jonka jälkeen haluat suihkuun
Verta, hikeä ja liian iso keikka – Hetki lyö on rikoselokuva, jonka jälkeen haluat suihkuun

Elokuvateattereissa 11.11. ensi.iltansa saava J-P Valkeapään uusi elokuva on pikimustaksi rikoskomediaksi maskeerattu psykodraama. Rujon ja väkivaltaisen elokuvan tapahtumista on nauru kaukana vaikka välillä hymyilyttääkin. Verta, hikeä ja viinanhöyryjä tulviva elokuva saa katsojan melkein juoksemaan suihkuun. Samalla Hetki lyö on kiistatta yksi vuoden parhaista kotimaisista elokuvista.

Teneriffalla kuvatussa mutta tarinaltaan Fuengirolaan sijoittuvassa elokuvassa vuosikymmenten takainen lööppikaunotar Marjaleena pyörittää vararikon partaalla olevaa baaria aikamiespoikansa Vilin ja hämärähommista eläköityneen Mikon kanssa. Kun Marjaleenan vankilasta vapautunut ex-mies Mato suuntaa Costalle nykyisen rakkaansa ja kätketyn ryöstösaaliin kanssa, päättää kolmikko viedä osansa kakusta.

Hetki lyö on kuva- ja äänikerronnaltaan puhdasta, tunnistettavaa Valkeapäätä. Pinnalta hallitun, rujoudessaan tyylitellyn ja tunnelmaltaan klaustrofobisen arthouse-elokuvan tapahtumat ovat psykoottista rillumareita, joka jakaa katsojien vastaanoton kuin Yhdysvaltain välivaalit.

Hetki lyö Ilkka Heiskanen & Johannes Holopainen & Outi Mäenpää

Valkeapää ei ole koskaan aiemmin sohaissut suomalaisen mielenmaiseman tunkkaisinta kellaria yhtä kirkkaalla lampulla. Ohjaajan edelliset elokuvat Muukalainen (2008), He ovat paenneet (2014) ja Koirat eivät käytä housuja (2019) voisivat periaatteessa tapahtua missä vain ja minkä maalaisten ihmisten kanssa tahansa. Uusinta elokuvaa on puolestaan vaikea sijoittaa juuri minnekään muualle kuin härmäläisen kansan paratiisina pitämälle Välimeren kaistaleelle, jonka rantavesi huuhtoo särkyneet unelmat mereen halvan alkoholin kyydittäminä.

Jatkuvassa rasvamaskissa humalan, krapulan ja vapinan välillä näyttelevät Outi Mäenpää ja Ilkka Heiskanen ovat mahtavia ihmispeikoiksi taantuneina alkolisteina, joiden rappiolle Johannes Holopaisen Vili tarjoaa inhimillisen näkökulmasuodattimen. Jukka-Pekka Palon viime metreillä esiin astuva alfapsykopaatti jäätää tunnelman lopullisesti.

Lue myös: Loputonta tärinää ja murtuneita kylkiluita – Ilkka Heiskasen roolisuoritus rappioalkoholistina Hetki lyö -elokuvassa hakee vertaistaan

Hetki lyö on haastava pala purtavaksi jopa tinkimättömästä tyylistään tunnetun ohjaajan faneille. Se on Valkeapään ensimmäinen genre-elokuva, mitä se tässä yhteydessä ikinä tarkoittaakaan. Rikoselokuvan kansipapereiden alta paljastuu tehostetulla inhorealismilla ladattu näytelmä maailmanlopun ihmiskohtaloista, joiden toivo paremmasta huomisesta on mustan auringon varjostama.

Rikosdraama. O: J-P Valkeapää. N: Johannes Holopainen, Outi Mäenpää, Ilkka Heiskanen, Pääru Oja, Jukka-Pekka Palo. (Suomi/Viro 2022). 124 min. Elokuvateattereissa 11.11.

11.11.2022 07:15 | Teksti: Tuomas Riskala | Kuvat: Elokuvayhtiö Komeetta

Seuraa meitä somessa