Sarja-arvostelu: Rikossarja Power koukuttaa kuin pikaruoka – ja on katsojalle yhtä epäterveellinen
Nykyihminen saa ruokakaupoista ja ravinteleista nykyään helposti vaikka minkälaista mutusteltavaa. On leipää ja leivoksia, laardia ja marmelaadia. Valinnan vapaus on kuluttajalla itsellään: poimiako tarjonnasta terveelliset ja ravitsevat eväät, vai sotkeutuako rasvalla ja sokerilla kyllästettyihin herkkuansoihin.
Suoratoistomaailmaan pätee ihan sama asia, ja tämä on synnintunnustukseni. Lankesin ja jäin nimittäin koukkuun tuotteeseen, joka edustaa sarjamaailman roskaruokaa: se on herkullista, sitä on paljon, ja se ei ole millään tasolla terveellistä. Kyseessä on Starz-kanavan hittisarja nimeltä Power.
Elisa Viihde Viaplaysta löytyvä sarja seuraa mustan ravintoloitsijan James St. Patrick puuhia, joihin yökerhobisneksen ohella liittyy olennaisesti huumekauppa alter egolla Ghost. Omari Hardwickin esittämä Ghost on karismaattinen hahmo, sarjan ”sankari”, vaikka oikeasti tämä perheenisä on vaimoaan pettävä, omaa etuaan alati ajava psykopaatti. Vielä selkeämpi psykopaatti on hänen valkoihoinen veriveljensä Tommy Egan (Joseph Sikora), jota karismaattisuuden sijasta voi kuvailla feikki-Eminemiksi. Tämä oli ainakin oma ensivaikutelmani häijyn näköisesti hahmosta, ja nauroin ääneen kun viimeisen kauden eräässä kohtauksessa hahmolle suuttunut über-kuski luonnehtia tyyppiä täsmälleen samalla ilmaisulla, feikki-Eminem!
95 % sarjan muistakin hahmoista on moraaliltaan täysin rappiolla olevia tyyppejä. Sarjan tuottajan, hip hop -tähdestä leffavaikuttajaksi kääntyneen Curtis Jacksonin aka 50 Centin itsensä esittämä Kanan esimerkiksi tappaa oman poikansa jo saagan alkupäässä. Toisaalta myös Ghostin oma teini-ikäinen poika löytää rikollisen polun, samoin tämän äiti. Myös poliisit, lakimiehet ja poliitikot ovat sarjassa täysiä k**ipäitä.
Sarjassa onkin todella paljon hahmoja, ja kaikki juonittelevat koko ajan toisiaan vastaan. Silti sarjan koukuttavuus perustuu pitkälti siihen, ettei se ole yhtään sekava, mikä taas on monen paljon laadukkaammankin sarjan perisynti. Käsikirjoittajien lisäksi myös ohjaajat ja näyttelijät osaavat hommansa – jotkut nimenomaan henkilöiden väliset kohtaukset ovat suorastaan ilmiömäisen hyvin näyteltyjä, olkoonkin että Ghostin vaimoa esittävän Naturi Naughtonin silmienpyörittely alkaa sarjan loppupuolella menemään jo ylinäyttelemisen puolelle.
Seksiä on paljon, raakaa väkivaltaa vielä enemmän, ja usein etenkin väkivalta on siminnähden itsetarkoituksellista. Jokaisella murhalla mässäillään takuuvarmasti. Ei kannattaisi, sillä esimerkiksi toinen vakituisesti seuraamani, asetelmaltaan hyvin samantyylinen sarja Snowfall tuntuu pidättyväisyydessään paljon tyylikkäämmältä. Olen aiemminkin paheksunut näihin sarjoihin piilotettua rikollisuuden ihannointia, mikä on enemmän kuin ilmeistä Powerissakin, vaikka sarjan lopussa moraalivelka kuitataankin kohtalaisen tyydyttävästi.
Power ei ole millään mittarilla henkisesti ravitsevaa katsottavaa, päin vastoin. Silti ahmin sen kaikki kuusi kautta reilussa puolessa vuodessa, löydettyäni sarjan viime kesänä. Pakko sanoa: Hyvää oli, mutta nyt on ähky ja omatuntoa soimaa. Yritän pysyä erossa tämän roskasilmänruoan kaikista kolmesta spin-offista, mutta en lupaa mitään. Röyh.
Power katsottavissa Elisa Viihde Viaplayssä.