Elokuva-arvostelu: Rakkautta, rasismia ja elokuvan taikaa – Valon valtakunta on kaunis tarina täynnä kipupisteitä
Valon valtakunta saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 3.3.
Brittiläisen merenrantakaupungin elokuvateatteri muuttuu tunteiden ja ihmiskohtaloiden suodattimeksi ohjaaja Sam Mendesin (American Beauty, Skyfall) uusimmassa elokuvassa. Valon valtakunnan kantava voima on Olivia Colman (The Favourite, Isä), joka tekee jälleen vahvaa työtä ahdistuneen keski-ikäisen naisen roolissa. Elokuvan ainoa Oscar-ehdokkuus meni kuitenkin kuvaaja Roger Deakinsille, joka myös voitti palkinnon edellisestä Mendes-elokuvasta, vuoden 2019 sotadraamasta Taistelulähetit – 1917.
Colman esittää kaakkoisenglantilaisen Margaten Empire-elokuvateatterin vuoropäällikköä, Hilarya, joka tekee työnsä tunnollisesti olematta vaivaksi kenellekään. Edes pomon seksuaalinen ahdistelu ei tunnu haittaavan Hilarya, joka ei myöskään koe oikeudekseen nauttia salissa pyörivistä elokuvista.
Hilary elämä mullistuu, kun hän ajautuu suhteeseen teatteriin palkatun nuoremman Stephenin (Micheal Ward) kanssa. Komea mustaihoinen Stephen herättää ympärillään myös muunlaisia tunteita, sillä skinit ja rasistit riehuvat Margatenkin kaduilla 1980-luvun alussa.
Mendes on tehnyt ensimmäistä kertaa itse kokonaan käsikirjoituksen, joka pureutuu rakkaus- ja ystävyysteemojen ohella brittiyhteiskunnan Thatcher-ajan pahoinvointiin, rasismiin ja sosiaaliseen liikehdintään. Samalla Valon valtakunta on kaunis tarina elokuvien tervehdyttävästä voimasta ja taianomaisuudesta, joka on verhoiltu peittelemättömään nostalgiaan.
Draama. O: Sam Mendes. N: Olivia Colman, Micheal Ward, Toby Jones, Colin Firth. (Empire of Light, Britannia/USA 2022). 115 min.