Outoja vaatimuksia kulisseissa ja traagisia elämänkohtaloita – kuka on suosikkisi neiti Marplen näyttelijöistä?

Neiti Jane Marple esiintyy 12:ssa Agatha Christien kirjoittamassa romaanissa ja viidessä novellikokoelmassa.
BBC tuotti kaikki Marple-salapoliisitarinat tv-elokuviksi vuosina 1984–1992. Pääosan esitti brittinäyttelijä Joan Hickson, joka oli ehtinyt tehdä mittavan elokuva- ja teatteriuran ennen sarjan alkamista.

Kirjailija itse ei ollut alkujaan innostunut kirjoistaan tehtyihin elokuviin, mutta mieli muuttui nähtyään Joanin näytelmän.
– Toivon, että jonain päivänä näyttelette rakasta neiti Marplea, Agatha kirjoitti näyttelijälle.
Joan ei mielestään sopinut lainkaan rooliin ja vertasi itseään aiempiin Marple-näyttelijöihin, kuten Helen Hayesiin, Angela Lansburyyn ja Margaret Rutherfordiin.

– Uskoin olevani väärän mallinen. Ajattelin, että Marplen tulisi olla paljon pörröisempi ja pehmeämpi kuin minä. Minulle kuitenkin vakuutettiin, että saan tehdä hahmon omalla tyylilläni, Joan on kertonut.
Brittiyleisö on äänestänyt Joanin tv-historian parhaaksi Neiti Marpleksi, ja hän oli myös edesmenneen kuningatar Elisabetin suosikkisalapoliisi.
Joan menehtyi 92-vuotiaana syksyllä 1998.
Ruumis kirjastossa (1984)
Syyttävä sormi (1985)
Kuolema ilmoittaa lehdessä (1985)
Salaperäiset rukiinjyvät (1985)
Murha maalaiskylässä (1986)
Neiti Marplen viimeinen juttu (1987)
Bertramin hotellissa (1987)
Neiti Marple koston jumalattarena (1987)
Paddingtonista 16.50 (1987)
Lomahotellin murhat (1989)
Neiti Marplea ei petetä (1991)
Tuijottava katse (1992)

Yleisöäänestyksissä katsojilla on toinenkin Marple-suosikkinsa: Margaret Rutherford.
Kun teatteridiiva astui 70-vuotiaana herttaisen Jane Marplen rooliin, vaati hän luvan käyttää elokuvissa omia vaatteitaan sekä roolin puolisolleen. Margaretin homssuinen ja omaperäinenkin tulkinta Marplesta ei ollut Agatha Christien mieleen.
Margaretin elämä oli elokuvaakin dramaattisempi. Hänen mielenterveysongelmista kärsinyt isänsä yritti itsemurhaa surmattuaan ensin oman pappisisänsä. Perhe muutti Intiaan, mutta tyttären ollessa kolmevuotias hänet palautettiin kotimaahan tätinsä kasvatettavaksi. Toista lasta odottanut äiti hirttäytyi, ja leskeksi jäänyt isä palasi Englantiin, missä hänet suljettiin mielisairaalaan.
Opintojen jälkeen Margaret loi uran puheopettajana ja ryhtyi näyttelemään vasta yli 30-vuotiaana. Vuonna 1964 hän voitti parhaasta naissivuosasta Oscar- ja Golden Globe -palkinnot.
Margaretin Marplet-leffat:
Murha junassa (1961)
Murha hotelli Laukassa (1963)
Murha teatterissa (1964)
Murha näkyvissä (1964)

ABC-murhat (1965)
Viime vuonna menehtynyt Oscar-näyttelijä Angela Lansbury muistetaan parhaiten Murhasta tuli totta -sarjan amatöörietsivänä, mutta myös hänen Jane Marple -tulkintansa on jäänyt historiaan.
Angela nähtiin Marplena vuoden 1980 elokuvassa Tuijottava katse, jota tähdittivät Hollywood-legendat Elizabeth Taylor ja Rock Hudson. Hänen Marplensa oli älykäs ja terävä nainen, jota ei vedetty nenästä.
Englantilaissyntyinen Angela oli yksi televisiohistorian menestyneimmistä naisnäyttelijöistä. Urallaan hän voitti muun muassa useita Oscar-, Golden Globe- ja Tony -palkintoja.
Angelan Marple-leffa:

Tuijottava katse (1980)
Oscar-ehdokkaana ollut lastenkotikuvaus Ukrainasta särkee sydämen: ”Äitisi on unohtanut sinut”
Ensimmäinen Neiti Marple -tarina filmatisoitiin vuonna 1956.
Elokuva oli Kuolema ilmoittaa lehdessä, joka oli ilmestynyt kirjana vain kuusi vuotta aiemmin.

Pääroolin sai Gracie Fields, joka lukeutui 1930-luvun parhaiten tienaaviin naisnäyttelijöihin mutta keskittyi uransa loppuvaiheessa laulamiseen.
Laulaminen koitui syksyllä 1979 tähden kohtaloksi. Gracie sairastui keuhkokuumeeseen pidettyään ulkoilmakonsertin Caprin satamassa. Hänet on haudattu saarelle.
Maria Veitola tarvitsi ammattiapua vierailtuaan Andy McCoyn luona: ”Yksi raskaimmista reissuistani”
Geraldine McEwanista on sanottu, että hän on yksi persoonallisimmista Marpleista.
Hän näytteli ITV:n sarjassa vuosina 2005–2008, kunnes kolmannen kauden jälkeen luopui siitä.
– McEwan toi hahmoon inhimillisyyttä ja leikkisyyttä, Agatha Christien pojanpoika on kehunut.
Työläisperheen tytär oli ujo lapsi, joka löysi äänensä lausumalla koulussa runoja. Hän aloitti uransa 1950-luvulla arvostetussa Royal Shakespeare Companyn teatterissa ja menestyi myöhemmin myös televisiossa ja elokuvissa.
Geraldine kuoli vuonna 2015 aivoverenvuotoon.
Elokuva-arvostelu: Scream VI on mahalasku, joka sortuu tekemään tahatonta pilaa koko leffasarjasta
Geraldinen Marple-leffat:
Ruumis kirjastossa (2004)
Murha maalaiskylässä (2004)
Paddingtonista 16.50 (2004)
Kuolema ilmoittaa lehdessä (2005)
Neiti Marplen viimeinen juttu (2005)
Syyttävä sormi (2006)
Eipä aikaakaan niin voi kauhistus (2006)
Kuolema lähettää viestin (2006)

Bertramin hotellissa (2007)
Syyttömyyden taakka (2007)
Kohti nollapistettä (2008)
Neiti Marple koston jumalattarena (2008)
Geraldine McEwanin seuraajaksi Marplen rooliin valittiin vuonna 2008 Julia McKenzie.
– Agatha Christie kirjoitti Jane Marplen kahdella tavalla. Pitkälti sellaisena kuin Geraldine sen teki eli vaatimattomana viktoriaanisena hahmona. Itse valitsin jämäkämmän ”tweedtyylisemmän” Marplen, Julia on sanonut.
Urallaan Julia on tehnyt tv- ja elokuvatöitä 1960-luvulta lähtien sekä näyttävän teatteriuran West Endissä ja Broadwaylla. Lisäksi hän on ohjannut lukuisia näytelmiä.
Julia on hidastanut työtahtiaan puolisonsa kuoltua vuonna 2018.
Julian Marple-leffat:
Salaperäiset rukiinjyvät (2008)
Neiti Pinkertonin salaisuus (2008)
Askel tyhjyyteen (2009)
Neiti Marplea ei petetä (2009)
Tuijottava katse (2010)
Rakkauskirjeiden salaisuus (2010)
Kuoleman sininen kukka (2010)

Totuus Hallavan hevosen majatalosta (2010)
Lomahotellin murhat (2013)
Greenshaw’n kartano (2013)
Hyytävä yö (2013)
Päivi Lipponen rakastui 54-vuotiaaseen Paavoon ollessaan 28-vuotias: "Se oli kiehtovaa"
Neiti Marplen roolissa on totuttu näkemään englantilaissyntyisiä näyttelijöitä, mutta yhdysvaltalainen Helen Hayes on poikkeus.
Hän esitti ikonista hahmoa kahdessa elokuvassa 1980-luvulla. Helenin tulkintaa Marplesta on kuvailtu pirteäksi mutta vaisuksi.
– Aluksi kieltäydyin roolista, koska ihailen Margaret Rutherfordia, enkä saisi hahmosta yhtä hauskaa. Agatha Christien sisko ei pitänyt Margaretista, hän halusi minut. Itselleni Margaret on ainoa oikea neiti Marple, Helen on kertonut.
Helen menehtyi sydämen vajaatoimintaan 93-vuotiaana vuonna 1993.
Helenin Marple-leffa:
Neiti Marplea ei petetä (1985)
Jukka Lindström repii huumoria eduskuntavaaleista tv-ohjelmaansa: ”Kansalaisena olen huolissani”