fbq
ArtikkelitNäin Johnny Depp nousi häikäisevään menestykseen – nyt jäljellä vain rauniot
Näin Johnny Depp nousi häikäisevään menestykseen – nyt jäljellä vain rauniot

Pirates of the Caribbean -elokuvasta tuttu Hollywood-näyttelijä Johnny Depp on ollut viime vuosina otsikoissa mittavan uransa sijaan oikeustaistosta ex-vaimonsa Amber Heardin kanssa. Ex-rakastavaiset haastoivat toisensa oikeuteen muun muassa kunnianloukkauksista. Kaikki alkoi, kun Amber syytti ex-miestään parisuhdeväkivallasta, ja heidän välejään on puitu toistuvasti oikeudessa. 

Parin liitto oli hyvin päihteiden sävyttämä, ja sen yksityiskohdista on tullut paljon julkisuuskuvan kannalta ikävää tietoa oikeuskäsittelyn myötä. 
Oikeustaiston keskellä moni ei ole tullut ajatelleeksi Deppin ansioitunutta uraa näyttelijänä. 

Johnny Deppin kuvat oikeussalissa ovat tulleet viime aikoina mediassa tutuksi.

Uran alkuvaiheet: Muusikosta näyttelijäksi 

Johnny Depp syntyi 9. kesäkuuta vuonna 1963 Owensborossa Kentuckyn osavaltiossa. Hänen uransa alkoi musiikin parissa, minkä vuoksi hän jätti jopa koulunsa kesken. Hän oli rumpalina The Kids -yhtyeessä, jonka kanssa lähti myöhemmin Los Angelesiin suunnitteilla menestys musiikkimaailmassa. 

Se ei kuitenkaan ottanut suunnitellusti tuulta alleen, ja Depp päätyi tekemään lukuisia sivutöitä. Depp oli mennyt naimisiin vuonna 1983 Lori Anne Allisonin kanssa. Vaimo pyysi ystäväänsä, näyttelijä Nicolas Cagea järjestämään Deppin koe-esiintymään ohjaaja Wes Cravenille. Depp sai roolin vuonna 1984 Painajainen Elm Streetillä -elokuvasta. Vuotta myöhemmin hän erosi vaimostaan. 

Lue myös: Isä ja sisko tapettiin, retkahti huumeisiin… Tällaista on ollut Frasier-tähti Kelsey Grammerin traaginen elämä

Johnny Depp

Yhteistyö Tim Burtonin kanssa 

Vuonna 1987 Depp sai roolin 21 Jump Street -televisiosarjasta. Siitä tuli hitti ja Deppistä teini-idoli. Kolme vuotta myöhemmin hän jätti sarjan. Deppin kerrotaan tienanneen televisiosarjasta 45 000 dollaria jaksoa kohden. 

Seuraavaksi Tim Burton valitsi hänet pääosaan Saksikäsi Edward -elokuvaan. Siitä alkoi pitkä ja hedelmällinen yhteistyö kuuluisan ohjaajan kanssa. 

Saksikäsi Edwardin jälkeen Depp teki lukuisia hittirooleja, kuten Benny ja Joon (1993), Don Juan DeMarco (1994) ja Päätön ratsumies (1999).

Hänen maailmanlaajuinen menestyksensä vain kasvoi roolista Jack Sparrow'na Pirates of the Caribbean -elokuvissa. Hänen kerrotaan tienanneen viidestä elokuvasta peräti 300 miljoonaa dollaria. 

Burtonin kanssa syntyneen yhteistyön myötä Depp on esiintynyt ohjaajan muissakin lukuisissa elokuvissa kuten Jali ja suklaatehdas (2005).

Hän on jatkanut myös musiikkuraansa Hollywood Vampires -yhtyeessä Alice Cooperin ja Joe Perryn rinnalla.

Johnny Depp

Depp näytteli  vuonna 2009 Public Enemies -elokuvassa rikollista nimeltään John Dillinger.  

Depp on näytellyt lukuisien Hollywoodin huippuniemen, kuten Angelina Joelin (The Tourist), Leonardo Di Caprio (Gilbert Grape) ja Al Pacinon (Donnie Brasco) kanssa pääosissa, ja hän onkin ollut Hollywoodin yksi parhaiten palkatuista näyttelijöistä. 

Alamäki alkoi 

Depp tapasi Amber Heardin vuonna 2009 Rommipäiväkirja-elokuvan kuvauksissa. He alkoivat seurustella vuonna 2012, jolloin Johnny jätti pitkäaikaisen naisystävänsä, ranskalaistähti Vanessa Paradis'n. Heard ja Depp menivät naimisiin vuonna 2015 ja erosivat seuraavana vuonna. 

Eron jälkeen Deppin suosio on lähtenyt hiipumaan, ja otsikkotilaa ovat saaneet entistä enemmän yksityiselämän kiemurat kuin ansiokkaat roolisuoritukset.

Harry Potter -fanit ovat muun muassa vedonneet, ettei Depp enää tähdittäisi Ihmeotukset-elokuvaa, jossa hänet nähtiin Grindelwaldin roolissa vuosina 2016 ja 2018. 

Johnny Deppin varallisuus on vuonna 2022 Celebrity Net Worth -sivuston mukaan 150 miljoonaa dollaria. Rahaa oli ennen paljon enemmän, sillä Deppin omalaatuinen elämä ja valtavat kuukausikulut saivat hänet tuhlaamaan peräti 650 miljoonaa dollaria vuosina 2013–2016. 

Lähteet: The GuardianWest Orange Times & Observer, Deadline, Marca

Teksti: Jasmin Vainio | Kuvat: All Over Press