Iina Kuustonen nähdään Kari Ketosen ohjaamassa rankkojen aiheiden komediassa: ”Luotan häneen paljon”

Iina Kuustonen nähdään syksyllä ensi-iltaan tulevan Häät ennen hautajaisia -elokuvan toisessa pääroolissa, Joanna-nimisenä hääsuunnittelijana, joka kokee elokuvan alussa suuren elämänmuutoksen. Elokuvan ohjaa Kuustosen näyttelijäkollega Kari Ketonen.
Kuustosen mukaan elokuvassa tullaan käsittelemään aika rankkojakin aiheita huumorin kautta. Aivan mustaksi komediaksi hän ei tulevaa elokuvaa kuitenkaan luonnehdi, vaan enemmänkin ”Kari Ketosen omintakeista huumoria” edustavaksi.
– Karilla on näkemystä ja annettavaa. Luotan häneen paljon. Hänellä on myös kyky saada välitettyä se meille ja ruudulle, Kuustonen sanoo.
Näyttelijänä Kuustonen tekee omaa taiteellista työtään, mutta samalla elokuvan tekeminen on yhteistyötä ohjaajan kanssa, joten näkemysten on ainakin jollain tasolla kohdattava.
Kuustonen ja Ketonen ovat myös vanhoja näyttelijäkollegoita. Se toi oman mausteensa kuvauksiin, kun Ketonen ei ollutkaan Kuustosen rinnalla kameran edessä, vaan sen takana.
– Näyttelijöinä me olemme kollegoita, mutta kun Kari on ohjaaja, niin olen hänen katseensa alla ja yritän parhaani mukaan luoda elämää kameran eteen ja toteuttaa hänen toiveensa kohtauksista. Se on erilainen asetelma, Kuustonen sanoo.

Syksyllä ensi-iltansa saa toinenkin Iina Kuustosen tähdittämä elokuva, Punttikomedia. Elokuvaa varten Kuustonen treenasi itsensä bikini-fitness-kuntoon. Treenikauden aikana Kuustonen joutui elämään käytännössä huippu-urheilijan arkea eli pitämään itselleen kovaa kuria treenaamisen ja ruokavalion kanssa. Se vaati paljon, mutta toi Kuustoselle lopulta itsensä voittamisen kokemuksen.
– Olin oikeiden bikini-fitness-kisaajien välissä lavalla, kun kuvasimme leffan kohtauksia, ja he sanoivat, että olisin voinut oikeastikin kisata. Se oli fyysisestä työstäni ja uurastuksesta paras palaute, mitä voi saada.
Punttikomedian traileri julki – Iina Kuustonen hämmästyttää bikini fitness -tähtenä