90 päivää morsiamena: Näin kävi Big Edin ja Lizin suhteelle: "Tämä on yksi paskamyrsky"
90 päivää morsiamena: Pariterapiaa -ohjelman päätösjaksossa Big Ed kokee jymy-yllätyksen.
90 päivää morsiamena: Pariterapiaa -ohjelman päätösjaksossa Ed ”Big Ed” Brown ja Liz Woods päättävät, haluavatko he jatkaa yhdessä vai lähteä eri suuntiin. Parilla on ollut myrskyisä suhde, ja vettä myllyyn lisää edellisessä jaksossa tapahtunut riita.
– Edin ja Jovin yhteenotto veneellä aiheutti riidan suhteessamme, Liz kertoo.
Ed on valmis työstämään itseään joko yksin tai Lizin kanssa. Liz päättää viettää yön erillään Edistä.
– Emme edes kommunikoi keskenämme. Suuri takaisku on kurja juttu juuri ennen tärkeää päätöstä, Liz avaa tilannetta.
Liz kertoo ostaneensa Edille sormuksen vuotta aiemmin, mutta hän ei ole antanut sitä miehelleen. Aika ei ole ollut oikea.
– Ajattelin, että sitoutumisseremonia voisi olla sopiva hetki antaa sormus. On kurjaa, etten varmaan anna tätä hänelle, Liz sanoo surullisena.
– Olen nähnyt Edin muuttuvan ryhmä- ja yksilöterapiassa, mutta luulin, että suhteemme voisi paremmin. Ed ei ota suhdettamme yhtä vakavasti kuin minä, hän jatkaa.
Liz pohtii jatkaako yhdessä vai erikseen. Hän ei tiedä, mitä aikoo tehdä sitoutumisseremoniassa. Ed puolestaan pohtii, mitä Liz aikoo tehdä.
– Rakastan häntä ja haluan viettää loppuelämäni hänen kanssaan, mutta minua pelottaa niin kovasti joskus, Ed kertoo kameralle.
– Tämä on yksi paskamyrsky. Olen emotionaalisesti kypsä. Olen saanut kyllikseni tästä paikasta ja terapiasta. En tiedä, olenko saanut kyllikseni sulhasestani, Liz pohtii tilannetta kameralle.
Päätösseremoniassa Ed pyytää Liziä vaimokseen viimeisen kerran. Liz ei anna suoraa vastausta miehelleen.
– Ikuisesti käsi kädessä, niin kuin meidät on tarkoitettu. Kiitos, kun rakastat minua ja tytärtäni. Rakastan sinua, Liz sanoo.
– Menetkö kanssani naimisiin? Liz päättää puheensa ja antaa sormuksen Edille.
90 päivää morsiamena: Tappelu leimahtaa miesten välillä: "Hakkaan sinut paskaksi!"
90 päivää morsiamena: Pariterapiaa -ohjelman päätösjakso perjantaina 8. joulukuuta TLC-kanavalla ja discovery+-palvelussa.
