Katso logo

86-vuotiaan Kallen tarina avaa kyynelkanavat The Voice of Finlandissa

86-vuotiaan Kallen tarina avaa kyynelkanavat The Voice of Finlandissa
Kalle Lehtonen

Kuolleelle vaimolle omistetun laulun tunnelmat saavat tähtivalmentajatkin liikuttumaan.

Mainos
Mainos päättyy

The Voice of Finlandin uusi kausi etenee toiseen jaksoon 26.1. Tässä jaksossa kuullaan useita balladeja ja liikutaan herkissä tunnelmissa.

Juontaja Heikki Paasonen paljastaa jaksossa, että tällä kaudella laulajilla on kaikkien aikojen suurin ikäjakauma. Nuorimmat jatkoon pyrkijät ovat 16-vuotiaita, ja illan jaksossa tavataan vanhin osallistuja, 86-vuotias Kalle Lehtonen.

Kalle oli mukana vuoden The Voice of Finland: Senior -versiossa, joka esitettiin vuonna 2021. Hän selvisi tuolloin jatkoon ääni ratkaisee -vaiheesta.

Sittemmin Kallea on kohdannut suuri suru.

Mainos
Mainos päättyy

– Vuosi sitten keväällä vaimo nukkui pois. Yritän hakea uutta elämää, mutta vielä ei ole oikein tottunut tähän, Kalle kertoo.

Ystävät koettavat auttaa Kallea ja hakevat häntä harrastuksiin.

– Kyllä voi melkein sanoa, että laulaminen pitää minut hengissä. Tulin uuden kerran The Voiceen, jotta ihmiset näkisivät, että ikääntyneenäkin voi laulaa, kunhan vain pitää äänen kunnossa. Ei saa jäädä kotinurkkiin. Ainahan ihmisellä pitää olla jotain haastetta, Kalle uskoo.

Kalle esittää Kake Randelinin tunnetuksi tekemän Kuin joutsenlaulu -kappaleen. Sanoituksessa on muun muassa kohta ”sua kaipaan niin, mun ystäväin” ja esityksen päällä nähdään vanhoja valokuvia Kallen ja vaimon 64-vuotiselta avioliittotaipaleelta.

Kallen suoritus saa tähtivalmentajat herkistymään.

– Olipa uskomaton hetki. Upea, upea, upea hetki, kiitos tästä. Se oli puhuttelevaa, Elastinen kommentoi Kallen esitystä.

Mainos
Mainos päättyy

– Ihan mielettömällä tavalla tuli teksti läpi. Aiheutti kylmiä väreitä koko ajan, liikuttunut Sanni kommentoi.

Elastinen kiinnittää huomiota tulkinnan tunnepitoisuuteen.

– Itse toivoo artistina aina sitä, että kun ikää tulee ja kasvaa ihmisenä, niin se kuuluu tulkinnassa. Oli tosi helppo mennä aika syviinkin tunnelmiin, että onko siinä esiintymässä vanha mies, joka on jäänyt yksin tai menettänyt läheisen. Hän todella tietää, mitä se tarkoittaa, Elastinen tulkitsee.

Kalle silti paljastaa, ettei laittanut ihan täyttä arsenaaliaan peliin.

– Ei uskaltanut laulaa ihan tunteella, koska olisi tullut itku, Kalle kertoo.

The Voice of Finland -kauden toinen jakso Nelosella ja Ruudussa sunnuntaina 26.1. kello 20.00.

Maija Vilkkumaa pitelee rintaansa liikutuksesta, Elastinen ja Sanni tunnelmoivat taustalla.
Maija Vilkkumaa pitelee rintaansa liikutuksesta, Elastinen ja Sanni tunnelmoivat taustalla.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan