fbq
Quentin Tarantino

60 täyttävä Quentin Tarantino kuvaa syksyllä uuden elokuvan, jonka odotetaan jäävän hänen viimeisekseen

Quentin Tarantino on sanonut usein, että hän jää eläkkeelle tehtyään 10. pitkän elokuvansa tai täytettyään 60 vuotta. Tarantino juhlii kuusikymppisiään 27. maaliskuuta ja on tehnyt tähän mennessä yhdeksän elokuvaa, kun Kill Bill Vol. 1 ja Vol. 2 lasketaan yhdeksi teokseksi. Niinpä Tarantinon seuraavan elokuvan The Movie Critic odotetaan jäävän hänen joutsenlaulukseen.

Syksyllä 2023 kuvattavan elokuvan tarina sijoittuu 1970-luvun lopun Los Angelesiin, ja sen päähenkilö on naispuolinen elokuvakriitikko. Moni uskoo, että hahmo perustuu tosielämän kriitikkolegendaan Pauline Kaeliin (1919-2001), jonka ihailijoihin Tarantino kuuluu.

Tarantino on hölösuu, mutta Uma Thurmanin pokka pitää

The New Yorkerin kriitikkona uransa tehnyt Kael oli myös kirjailija, joka tuli tunnetuksi fiksuista ja teräväkielisistä arvosteluistaan sekä jatkuvista yhteenotoista päätoimittajien ja elokuvantekijöiden kanssa. Kael työskenteli hetken 1970-luvun lopulla myös konsulttina Paramount-studiolle, jonne hänet oli houkutellut aikansa suurimpiin tähtiin kuuluva Warren Beatty. Onkin mahdollista, että The Movie Critic kertoo juuri tästä ajanjaksosta kriitikon elämässä.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy
Quentin Tarantino ohjaa

The Movie Criticin odotetaan löytävän levityskodin Sonylta, joka julkaisi Tarantinon edellisen teoksen Once Upon a Time… in Hollywood 2019.

Näyttelijäkiinnityksiä ei ole vielä julkistettu, mutta elokuvan odotetaan herättävän laajaa kiinnostusta ympäri Hollywoodia. Tarantinon nimi on magneetti alan suurimmille tähdille, kuten Brad Pitt, Leonardo DiCaprioSamuel L. Jackson ja Uma Thurman, jotka ovat työskennelleet ohjaajan kanssa useammin kuin kerran.

Seuraa meitä somessa