
Seiskan suuri seksihoroskooppi – näin ihastuksesi pärjää makuuhuoneessa
Tähtimerkit antavat kumppania etsivälle vihjeitä, millaista menoa on luvassa makuukammarin puolella.
Seiskan suuri seksihoroskooppi kertoo, millaisia kumppaneita eri tähtimerkkien edustajat ovat makuuhuoneessa. Lue ja arvioi, kohtavatko sinun ja kultasi tarpeet.
OINAS 21.3.–20.4.
Oinas on seksin suhteen suora ja päämäärätietoinen. Koska hallitseva planeetta on sodan jumala Mars, saattaa sänky olla ajoittain kuin eroottinen taistelutanner. Oinas seksin suhteen kaikkiruokainen. Oinasta ei tarvitse viekoitella hienoilla illallisilla tai kaunokielisillä puheilla, koska hän haistaa heti, onko ilmassa kemiaa. Oinas nauttii hieman villimmästä ja kovemmasta seksistä. Lisäksi kilpailua rakastavana luonteena hän nauttii pitkäkestoisesta esileikistä. Nopein tapa saada Oinas kiihottumaan on sanoa hänelle, että tämä ovat seksikkäin henkilö, jonka on koskaan tavannut.

HÄRKÄ 20.4.-20.5.
Härkä on hyvin aistillinen ja omistautunut seksikumppani. Seksissä kärsivällisyys on valttia, ja esileikki onkin Härälle erittäin tärkeää. Pikapanokaveriksi ei hänestä ole. Härän saa lämpiämään hieronnoilla, eteerisillä öljyillä, romanttisilla kynttilänvaloilla, musiikilla ja viehkoilla lahjoilla. Erotiikka puhkeaa kukkaan satiinilakanoiden välissä, puuvilla ei tunnu yhtä aistikkaalta. Koska tämän merkin hallitseva planeetta on kauneuden planeetta Venus, Härkä pyrkii tekemään molempien aktista esteettisesti niin miellyttävän kuin mahdollista. Pienenä vinkkinä: yhteinen suihkuhetki olisi täydellinen tapa saada Härkä kiihottumaan.

KAKSOSET 21.5.–21.6.
Kaksosten merkeissä syntynyt osaa makuuhuoneessa olla suloinen ja viaton kuin pieni vauva leikkimällä ujoa ja avutonta. Seuraavassa hetkessä hän voi alkaa dominoimaan ja näyttää kumppanilleen, kuka sängyssä määrää tyylin ja tahdin. Kumppanin on ymmärrettävä, että tämä merkki jos kuka tarvitsee vaihtelua seksissäkin, sillä muuten hän tylsistyy. Kaksoset on erotiikassakin kekseliäs, puhelias ja ilkikurinen. Seksistä puhuminen on hänelle helppoa, mutta kovin uskollinen hän ei ole. Hän saattaa vakuuttaa rakkauttaan jopa yhden illan kumppanille, ja niin hän tunteekin juuri sillä hetkellä, mutta ei ehkä enää aamun sarastaessa. Mustasukkaisuudelle ei ole sijaa tämän merkin kanssa elettäessä.

RAPU 22.6.–22.7.
Sanotaan, että seksi Ravun kanssa on taianomainen kokemus. Rapu uiskentelee tunteidensa valtameressä nousi- ja laskuvesien mukaan. Yhtenä päivänä hän voi olla täynnä pakahduttavaa himoa ja seuraavassa kuvassa hän vetäytyy takaisin kuoreensa, josta hänen on viekoiteltava takaisin lemmenleikkeihin. Jotta seksistä tulisi todella nautinnollista, on kumppanin oltava aktissa täysin tunteella mukana. Mutta kun Rapu löytää kumppanin, joka vastaa hänen seksuaaliseen energiansa, on erotiikka jotain aivan maagista. Ravulla on antelias ja huolehtiva luonne, joka saa tuntemaan olosi täysin turvalliseksi heidän kanssaan, vaikka olisit sieluasi myöten alasti.

LEIJONA 23.7.–22.8.
Rutiininomainen seksi on Leijonalle kauhistus. Tämä auringon hallitsema tähtimerkki haluaa valloittaa kumppaninsa kertakaikkisen täydellisesti päästä varpaisiin ja pitää huolen, ettei häntä parempaa seksipartneria maailmassa olekaan. Leijona haluaa kumppanin, joka on aidosti hänen pauloissaan, mutta ei silti takerru häneen liikaa. Leijonalla on aina toinen jalka valmiina oven raossa, jos elämä saman kumppanin kanssa muuttuu liian yksitoikkoiseksi. Hänen seksuaalisuutensa on villiä ja jopa eläimellistä, mutta hienostuneella tavalla. Leijona on yleensä niin itsevarma, ettei hän pelkää ilmaista tunteitaan ja toiveitaan erityisesti silloin kun hänen eroottinen nälkänsä on herännyt.

NEITSYT 23.8.–22.9.
Neitsyt on kaikessa salaperäisyydessään hyvin houkutteleva kumppani. Vaikka hän ulkoisesti on viileä, sykkii ihon alla purkautumaton tulivuori. Sopivassa mielialassa ja oikeanlaisen ihmisen tavatessaan hän taatusti räjäyttää sekä oman että kumppaninsa tajunnan. Neitsyt kiihottuu usein jo pelkästään siitä, että tuottaa nautintoa toiselle. Neitsyellä on pitkä muisti, ja hän usein fantasioi menneistä järisyttävistä nautinnoistaan. Vaikka Neitsyt on eroottisesti antelias, hän tarvitsee turvallisen ja uskollisen kumppanin. Loppujen lopuksi hän kaipaa läheisyyttä ja huolenpitoa jopa seksiä enemmän.

VAAKA 23.9.–23.10.
Pinnalta katsottuna Vaaka vaikuttaa niin kauniilta ja etäiseltä, että häntä on vaikea kuvitella orgioihin. Hän kuitenkin yllättää sinut lakanoiden välissä. Vaa´an persoonassa piilee rajoja kokeileva, jopa pimeä puoli. Tämä tähtimerkki näet haluaa toteuttaa monenlaiset fantasiansa ja mielihalunsa hyvinkin estottomasti. Sänky ei välttämättä ole hänelle mieluisin paikka lempimiseen. Seksituokio luonnonhelmassa tarjoaa hänelle kiihottavan vaaran tulla yllätetyksi. Perinteinen ja turvallinen seksi ei innosta häntä, vaikka kumppani olisi muuten priima.

SKORPIONI 24.10.–22.11.
Skorpioni tunnetaan voimakkaasta libidostaan. Jos joku ajattelee seksiä kymmeniä kertoja päivässä, niin tämä tähtimerkki. Skorpioni on tavallaan valmiustilassa kaiken aikaa. Akti ei ole hänelle pelkästään fyysinen suoritus, vaan syvä tunnetila, joka voi jopa pelästyttää uuden partnerin intensiivisyydellään. Sanotaan, että Skorpioni rakastelee kuin kerta olisi se viimeinen. Jos haluat koukuttaa tämän merkin niin romantiikka on kaiken aa ja oo. Kuiskaa hänen korvaansa, että olisit valmis vaikka kuolemaan hänen vuokseen, on palkintosi valmis.

JOUSIMIES 23.11.–22.12.
Jousimies on sydämeltään seikkailija, ja myös seksin on oltava jännittävää ja uudistavaa. Rutiininomainen avioelämä on tälle merkille kuolemaksi. Jousimies on hyvin avarakatseinen ja jopa kaikkiruokainen erotiikan suhteen. Hän ei suhtaudu aktiin kuolemanvakavasti vaan lähinnä lapsenomaisen leikillisesti. Jousimies on valmis roolileikkeihin. Eroottinen lataus saa mieluusti kestää tuntikausia alkaen jännittävästä kohtaamisesta jossain erityisessä paikassa. Kaikki kielletty on Jousimiehelle kiihottavaa. Moralisteilla ja pihtareilla ei ole sijaa tämän tähtimerkin elämässä.

KAURIS 23.12.–19.1.
Monet luulevat, ettei Kaurista saa lämpiämään mitenkään hänen hillityn ja hallitun ulkokuorensa takia. Hän onkin hyvin varovainen kumppaniensa suhteen ja syystäkin. Hän ei halua näyttää parasta luontoaan kuin luottotyypeille. Kun Kauris lopulta avaa pääsyn iholleen, on ilotulitus valmis. Hän on rakastajana omistautuva ja mielikuvitusta riittää. Kauris osaa myös olla hyvin dominoiva ja opastaa kyllä kumppaniaan, miten häntä tulee kosketella. Yhdenillan suhteisiin ei Kauriista ole, eikä häntä saa sänkyyn ensitreffeillä. Mutta jo toiset treffit saattavat tuoda unohtumattoman palkinnon.
Kauriin tähtimerkkiä kantava Noomi Rapace nauttii seksistä parhaiten Ravun, Härän ja Neitsyen syleilyssä.
VESIMIES 20.1.–19.2.
Vesimies on ehdottomasti yksi kinkimmeistä tähtimerkeistä. Hän vaikuttaa kevytmielisiltä, rauhallisilta ja hillityiltä, mutta kuoren alla sykkii seksipedon sydän. Vesimiehellä on vahvoja fantasioita, ja hän tuntee vetoa epätavallisiin ihmisiin ja kokemuksiin. Seksi on hänelle enemmän hupia kuin syvää intohimoa. Vesimiehen merkki liitetään usein platoniseen rakkauteen. Seksikumppani voi olla suhdetasolla hänelle pelkkä kaveri. Jos olet tarpeeksi onnekas ja erikoislaatuinen saadaksesi Vesimiehen huomion, hän ei enää pysty kiinnostumaan kenestäkään muusta.

KALAT 20.2.-20.3.
Kalat on erittäin herkkä ja hellä rakastaja, joten onneksi olkoon, jos olet romantikko ja saat hänen pauloihisi. Seksi ei ole hänelle vain seksiä vaan kosketuksia, syviä keskusteluja ja läheisyyttä. Kun Kalat antautuu erotiikan vietäväksi, muu maailma saa jäädä unholaan. Tämä merkki ei voi sietää pikaseksiä, kuten ei pikakahviakaan. Hän ei myöskään istu baaritiskillä iskettävänä tai plaraa Tinderiä panokumppanin löytämiseksi. Kaloille seksiakti on kuin kaunis elokuvakohtaus, toki hän osaa hyödyntää erotiikassa myös hieman tuhmempia fantasioitaankin.
