Helsinkiläiseltä jalkapallojoukkueelta poikakalenteri - wau, mitä paidattomia uroksia!
Helsinkiläinen jalkapallojoukkue, Atletico Malmi, julkaisee tulevana sunnuntaina (16.10.) poikakalenterin. Kannattajien silmäniloksi toteutettu kalenteri on hakenut inspiraationsa ikonisista hahmoista, kuvista ja tilanteista. Idea on tuoda klassiset lähtökohdat nykyaikaan ja joukkueen omaan maailmaan.
Heinäkuussa kuvattu ja syksyn aikana tuotettu kalenteri kerää samalla varoja hyväntekeväisyyteen.
Kesäkuun kalenteripojat
Kalentereiden taustalla on myös halu kerätä rahaa vähävaraisten lasten ja nuorten jalkapalloharrastusta tukevaan rahastoon.
Joukkueen poikakalenteri on järjestyksessään jo toinen. Aiempi kalenteri kuvattiin vuodelle 2014 joukkueen juhliessa 20-vuotista taivaltaan. Tuolloinen loppuunmyyty painos ja kalenterin hankkineilta tahoilta saatu ääripositiivinen palaute kannustivat uuteen julkaisuun.
Tammikuun kalenteripojat
Tämänkertainen kalenteri on kuitenkin merkittävästi kunnianhimoisempi sekä alkuasetelman että taiteellisten ambitioiden osalta.
Maaliskuun kalenteripojat
Lisätietoja poikakalenteristä löydät täältä.