Paparazzikuvat!
waltteri torikka ilmari nurminen kadulla

Waltteri Torikka yökylässä eduskunnan kuopuksen luona – paparazzikuvat!

03.12.2016 12:30

Oopperatähti Waltteri Torikan, 32, elämä mullistui viime vuoden Tähdet, tähdet -voiton jälkeen. Ohjelman myötä kultakurkku ponnahti kertaheitolla koko kansan tietoisuuteen.

Pitkänhuiskea Waltteri käänsi päitä ilmestymällä taannoin loppuillasta kaveriporukalla suosittuun Erottaja-karaokebaariin Helsingissä. Seurueesta bongattiin myös SDP:n kansanedustaja, eduskunnan kuopus Ilmari Nurminen, 25, jonka kanssa Waltteri viihtyi silminnähden hyvin.

 

ilmari nurminen kansanedustaja
Ilmari Nurminen

 

 

 

 

– Waltteri ja Ilmari supattelivat tiiviisti keskenään. Kaksikko istui koko illan lähekkäin, ja he kävivät myös yhdessä tupakalla, silminnäkijät kertovat Seiskalle.

Juhlista jatkoille

Seiskan useilta tahoilta saamien tietojen mukaan kaksikko oli aiemmin illalla juhlinut musiikin tekijänoikeusjärjestön Gramexin tilaisuudessa läheisessä Gloria-ravintolassa. Ilmari oli ollut paikalla kansanedustajan ominaisuudessa Waltterin edustaessa musiikkipiirejä.

Baariasiakkaiden iloksi syvä-ääninen Waltteri kävi Erottajalla myös laulaa lurauttamassa karaokea.

– Hän ei laulanut vain yhdesti vaan useampaan otteeseen, Seiskalle kerrotaan.

Livahtivat porttikongista

Puolen yön jälkeen Waltteri ja Ilmari poistuivat Erottaja-baarista. Ravintolan edustalla he tapasivat naisen, jonka molemmat selvästi tunsivat entuudestaan. Kolmikko laittoi tupakiksi ja nauraa hekotteli toistensa jutuille pitkän tovin.

Lopulta kolmikko otti yhteisen taksin. Waltteri ja Ilmari tarjosivat naiselle kyydin Helsingin rautatieasemalle, missä tämä poistui taksista.

Taksi jatkoi matkaa Helsingin kantakaupungissa sijaitsevalle Ilmarin asunnolle. Molemmat nousivat taksista ja livahtivat sisään Ilmarin porttikongista. Waltterin ei nähty enää poistuvan Ilmarin asunnolta.

waltteri torikka ja ilmari nurminen ovella

Virkeänä aamu-tv:ssä

Pitkälle venyneestä illasta huolimatta Waltteri oli seuraavan päivän aamuna vieraana MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa. Väsymyksestä ei näkynyt merkkiäkään hänen kasvoillaan.

Ilmari vitsaili Waltterista

Viime kesänä Ilmari julkaisi Instagramissa mustavalkoisen mainoskuvan itsestään, johon hän tiedusteli seuraajiltaan mielipidettä. Kuva synnytti keskustelua, johon liitettiin myös Waltterin nimi.

– Onko mustavalkoisena liian pop-laulajan cd:n kansi, Ilmari kyseli.

Eräs seuraaja kommentoi kuvaa ”aika hyväksi”, mutta heitti perään sen muistuttavan enemmän Waltteri Torikkaa.

– Vielä parempi, Ilmari vastasi ja lisäsi hymiön perään.

Teksti: Seiskan toimitus
Kuvat: Seiskan toimitus

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!