Viikon Kääk-juorut: Pekka Pouta torkahti junaan, Toni Nieminen liittyi Tinderiin!

Yksityiselämän värikkäistä kuvioista lehtien palstoille toistuvasti päätynyt Toni Nieminen hakee nyt uutta daamia rinnalleen. Useat neitokaiset ovat vahvistaneet Seiskalle, että Toni liittyi viime viikolla Tinder-treffisovellukseen.
– Se on nyt niin, että aikuinen mies saa tehdä mitä haluaa, Toni hekottelee Seiskalle.

Mikael Jungner bongattiin taannoin Rantasalmen Järvisydämen norpparisteilyltä naisystävänsä kanssa.
– Veneretki kesti kolme tuntia, jonka aikana näimme norpan kahdesti. Mikael käyttäytyi hyvin hillitysti eikä jutellut muille retkeläisille. Hän otti venematkan aikana pienet torkutkin, Saimaalta supistaan Seiskalle.

Rocklegenda Michael Monroe yllätti ihmiset ryhtymällä laulamaan katusoittajan kanssa Helsingin rautatieasemalla.
– Ajattelin ensin, että oliko hänellä keikka, mutta kyllä hän lauloi ihan spontaanisti siinä. Sami Yaffa seurasi esitystä sivusta matkalaukkujen kanssa, olivat varmaan tulossa junalla jostain, asemalta arvuutellaan.

Lauri Tähkä vietti iloista lauantai-iltaa toissa viikolla jyväskyläläisterassilla.
– Hyväntuulinen Lauri otti faniensa kanssa yhteiskuvia ja halaili heitä oma-aloitteisesti. Vielä puoli kolmen aikaan yöllä tarjoilija vei Laurin ja tämän ystävien pöytään erikoisoluita, Jyväskylästä jutustellaan.

Meteorologi Pekka Pouta bongattiin väsyneenä aamujunasta Helsingin Pasilasta.
– Pekka puhua pulputti Sini-koiralleen taukoamatta. Junan lähdettyä liikkeelle Pekka nukahti puoliksi
koiralaverin päälle, Seiskalle hekotellaan. Seiskan tavoittama Pekka kertoi tehneensä useita työvuoroja putkeen, joten oli siksi väsynyt.

Temptation Island Suomi -ohjelmasta tutut Vilma ja Juuso nähtiin Helsingin Korkeasaaressa kireissä tunnelmissa viime lauantaina.
– He kiertelivät pitkin saarta ja katselivat eläimiä vauvansa kanssa. Tunnelma heidän välillään oli jäätävä, ja he tiuskivat toisilleen. He kävelivätkin erillään, Korkeasaaresta kummastellaan.

The Rasmus -yhtyeen keulahahmo Lauri Ylönen vietti kesäistä keskiviikkoa perheensä kanssa viikko sitten Naantalin Muumimaailmassa.
– Hän istui lastenrattaiden vieressä kivetyksellä ja selasi kännykkäänsä. Lopulta hän siirtyi muumien luo ja halusi Pikku Myyn kanssa yhteiskuvaan. Hän oli todella vaatimattoman ja tavallisen oloinen, Seiskalle ihastellaan.
