Valtava byrokratiaviidakko! Näin hurjan vaatimuslistan aikuisviihdetähti Amanda Aholan vastanäyttelijä kohtaa – ”Sitten ilme venähtää…!”
Eläväksi ihmisbarbiksi kutsuttu Amanda Ahola purkittaa elääkseen pornoa sekä soolona että miesnäyttelijöiden kanssa – paitsi ettei jälkimmäisiä ole liikaa saatavilla.
– Heitä ei vain ole helppo löytää. Kysyntää olisi kyllä ja moni mies on innostunut kuvaamaan kanssani, mutta yleensä homma lässähtää sopimusteknisessä vaiheessa.
Kuvaussessioon Amanda kanssa ei pääse noin vain. Päästäkseen kaupallisiin petipuuhiin kameran eteen on ensin raivattava tiensä byrokratiaviidakon läpi.
– Jos haluaa näytellä kanssani, on ensinnäkin käytävä lääkärissä testeissä. Toisekseen on allekirjoitettava sopimus ja hyväksyttävä sen ehdot. Lisäksi tarvitsen kopion vastanäyttelijäni henkilöllisyystodistuksesta, joka luovutetaan myös kolmansille osapuolille eli niille, joille video myydään, Amanda luettelee.
– Yleensä siinä käy niin, että aluksi kundi on aivan innoissaan tulossa kuvaamaan kanssani. Mutta sitten ilme venähtää kuullessaan, mitä kaikkea se vaatii.