Hyppää pääsisältöön
Lauri Tähkä

Vain elämää pelasti Lauri Tähkän firman talouden: jättitappioista huippuvoittoihin!

Laulaja Lauri Tähkää eli Jarkko Suota ei hymyilyttänyt viime vuonna, kun hän allekirjoitti yhtiönsä tilinpäätöstä.

Vuonna 2015 viivan alle oli jäänyt mykistävä 118 000 euron tappio. Onneksi seuraava tilikausi käänsi bisnesten kelkan.

Pohjanmaalaisen laulumiehen yhtiö Raikuli Productions Oy teki vuonna 2016 huipputuloksen. Yhtiö kirjasi 163 000 euron voiton 666 000 euron liikevaihdolla.

Tuloksessa on eroa edelliseen tilikauteen peräti 281 000 euroa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kauppalehti.

Karsi palkoista

Tilinpäätöksen perusteella suurin muutos on sadallatonnilla kasvaneessa liikevaihdossa.

Muita keskeisiä muuttujia ovat noin 100 000 eurolla karsitut henkilöstökulut ja 40 000 eurolla trimmatut liiketoiminnan muut kulut.

Tärkein syy viivan alle jääneessä erotuksessa on kuitenkin Laurin huippuvuosi. Hän julkaisi syksyllä Vien sut täältä kotiin -albumin, josta jäi kansan korvamadoksi erityisesti Morsian-ralli.

Raikulipojan pelasti myös osallistuminen Vain elämää -hittisarjaan, jonka siivillä hän järjesti myös soolokonsertin Helsingin Hartwall-areenassa.

Rahat pankissa

Tilikauden päätteeksi Raikuli Productionsilla oli voitonjakokelpoisia varoja peräti 328 000 euroa. Laurilla on siis varaa jälleen hiljaisempaan vuoteen, koska jäähallikeikan tulot eivät vielä viimeisimmässä tilikaudessa näy.

Toisin kuin monet kollegansa, Lauri ei ole sijoittajamiehiä. Hän ei ole laittanut rahojaan osakkeisiin, vaan putiikin varat lepäävät yhtiön pankkitilillä.


Teksti:
Juha Nurmi
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!