Uutuuskirja paljastaa: Kirka kakkasi tanssilavan alle – joutui itse siivoamaan jätökset!

– Vielä 1970-luvulla artistien keskuudessa oli yleistä, että viinaa juotiin todella paljon ennen keikkaa takahuoneessa. Oli suoranainen vaatimus, että järjestäjien piti varata pulloja artistien käyttöön. Eräänkin kerran yksi solisti oli niin humalassa, että hänen täytyi pitää tiukasti kiinni esiintymislavan tukitolpasta, ettei olisi kaatunut kesken kaiken, kerrotaan Tomi Lindblomin kirjoittamassa tänään ilmestyneessä Someron Esakallion tanssilavan historiikissa Kymmenen legendan Esakallio.
– Erään kerran Kirkalle tuli pikainen hätä luonnollisille tarpeilleen, eikä vessaa ollut lähellä. Tilanne oli hankala, sillä suosittu laulaja ei voinut mennä yleisön joukkoon yleiseen puuseehen jonottamaan. Laulajan oli tehtävä tarpeensa pukuhuonekäytävän vierustaan lavarakennuksen alle. Homma kuitenkin paljastui Someron sen aikaiselle poliisipäällikölle, joka pisti laulajan korjaamaan tarpeensa pois. ”Oli se sitten Kirka tai ei, niin täällä ei lavan alle paskota!” poliisipäällikkö komensi, kirjassa kerrotaan.
Tomi Lindblomin kirjoittamassa Kymmenen legendan Esakallio -kirjassa käydään läpi Esakallion 50-vuotisen historian lisäksi suomalaisen tanssilavakulttuurin historiaa laajemminkin. Kirjaan on haastateltu muiden muissa Reijo Taipaletta, Katri Helenaa, Eino Gröniä, Saija Tuupasta ja Kyösti Mäkimattilaa.
Vuonna 1965 avattu Someron Esa ry:n ylläpitämä Esakallio on nykyisin yksi maamme suosituimmista tanssi- ja huvikeskuksista. Esakalliolla on käynyt sen historian aikana yli miljoona asiakasta. Someron keskustan tuntumassa sijaitsevan Esakallion jättiparketille mahtuu yhtä aikaa kaikkiaan 2 000 tanssijaa.