Uutiset

Uutuuskirja: Näin karmealla tavalla Cannonball MC antoi potkut Janne ”Nacci” Tranbergille!

08.05.2019 12:59

Janne ”Nacci” Tranbergilla, 44, on niskassaan yli vuoden lainvoimainen vankeustuomio. Sen lisäksi miestä odottaa iso nippu syytteitä törkeistä veropetoksista. Moottoripyöräjengi Cannonball MC:n mediakärkenä tunnetuksi tullut taparikollinen on tällä hetkellä teillä tietymättömillä. KRP:n julkisuuteen antamien tietojen mukaan hän piilottelee todennäköisesti Espanjan Andalusiassa.

Cannonball MC:n kesällä 2017 tapahtunut hajaannus ja Naccin erottaminen päätyivät lehtien sivulle.

Tapaus on erikoinen, sillä prosenttijengit eivät ole tavanneet lähettää tiedotteita sisäisistä asioistaan. Toisaalta ryhmittymän riidat tulivat ulkopuolisten nähtäville sosiaalisen median kautta, kun esimerkiksi yksi tunnettu kerholainen julkaisi videon jengiliivinsä polttamisesta.  

Kirja

Keskiviikkona 8.5 Crime Time-kustantamo julkaisi Naccin elämänkerrallisen kirjan Wanted – Suomen etsityimmän rikollisen tarina. Toimittaja Pekka Lehtisen toimittamassa kirjassa Nacci kertoo, miten rajulla tavalla hänet potkittiin porukasta ulos. Hän oli ollut jengissä jo 1990-luvulta lopulta alkaen ja ylennyt hierarkiassa nomad -asemaan. Se merkitsee kuulumista ryhmän eliittiin. Liivissään hänellä luki vice president, varapresidentti. 

Potkut

Erottaminen tapahtuu yllättäen ja väkivaltaisesti. 

Kesällä 2017 motoristit olivat saapuneet ajoreissullaan Pohjois-Suomeen. Kun harrikat oli laitettu parkkiin ja oli aika rentoutua majapaikassa, tapahtui jotain odottamatonta. 

Joku syöksyy kimppuuni ja lyö nyrkillä useita iskuja päähäni. En näe kunnolla, koska on hämärää. Kipu leviää ohimoille. Silmänräpäyksessä moottoripyöräkerhon kovat säännöt iskostuvat mieleeni. Saan itse turpaani. Tilanne on epätodellinen. Omat äijätkö löylyttävät minua? Pysyn tajuissani ja yritän taistella vastaan. Hyökkääjiä on useita. Painin hetken, mutta ylivoima on liikaa. Seuraavaksi tulee mailasta takaraivoon. Olen tullut täydellisesti yllätetyksi. 

Janne Tranberg on ahkera somettaja. Kerhosta erottamisen jälkeen hän poisti some-tileiltään viitteet Cannonballiin. 

Miksi?

Julkisuuteen tihkuneiden sisäpiiritietojen mukaan Naccin erottamisen taustalla oli riitoja verorikoskokonaisuuden jälkipuinneista. Joitakin ilmeisesti myös ärsytti porukan näkyvimmän hahmon toistuva hilluminen julkisuudessa. Yksi pitkään kerhossa olleista analysoi tilannetta kirjassa.

Some-Nacci, sen hienot vaatteet, hieno auto ja elämäntyyli ärsyttivät joitakin ja antoivat ilmeisesti vaikutelman, että se olisi vienyt muiden rahoja omiin taskuihinsa. 

Eräs kerhon jo jättänyt mies kommentoi Naccia puolestaan näin: 

Miten sen nyt sanoisin. Nacci on sellainen metroseksuaali gangsteri. Tykkää pyöriä julkkisten kanssa. Pallo on nyt hänellä. Minulla ei ole mitään sellaista, minkä takia minun pitäisi riidellä hänen kanssaan. Jos pitää, sekin käy mulle.

Wanted - Suomen etsityimmän rikollisen tarina ilmestyi 8.5. (Crime Time).
 

Teksti:Pauli Poutanen
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!