Uuh, Jenni Vartiainen bongattiin lenkiltä rahkamiljonäärinsä kanssa!

Jenni Vartiainen lenkkeili rakkaansa kanssa.
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Jenni Vartiainen nautti joulun ja uudenvuoden alla yhteisestä ajasta Jenkeissä asuvan rahkamiljonäärinsä Samin kanssa.

– Heidät bongattiin lenkillä Jennin Paavo-koiran kanssa Helsingissä, Seiskalle kerrotaan.

Maria Veitolalta suora kysymys Jenni Vartiaisen ihmissuhteesta: ”Mistä pokataan rahkamiljonäärejä?” – laulaja yllätti vastauksellaan!

Jennin sinkkupäivien päättymisestä uutisoitiin noin vuosi sitten, kun kävi ilmi, että laulajakaunotar on löytänyt rinnalleen New Yorkissa asuvan suomalaisen liikemiehen.

Jennin rakas on ollut perustamassa Suomeen rahkaa tuovaa yritystä. Lisäksi miehellä on vaikuttava ansioluettelo. Sosiaalisen median guruksi tituleerattu rakas on muun muassa kirjoittanut useita palkittuja tietokirjoja. Lisäksi hän on ollut kehittämässä kännykkäpeliä sekä ansioitunut valokuvaajana ja elokuvaohjaajana.

Mainos
Mainos päättyy

Jenni Vartiaisen uudella liikemiesrakkaalla huima ansioluettelo – rahkamiljonääri on menestynyt monessa!

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Uuh, Jenni Vartiainen bongattiin lenkiltä rahkamiljonäärinsä kanssa!