USA:ssa X Games -tapahtumassa soittanut Kätfish-yhtye syntyi iisalmelaisessa saunassa – ”En tiennyt, että olisinkin näin hyvä laulamaan!”

Iisalmelainen Riko Rinnekangas, 25, oli reilut kaksi vuotta sitten tuotteliaassa saunaillassa. Tuolloin hän nimittäin tuli sattumalta perustaneeksi bändin.
Riko myös ohimennen kysyi lumilautailu-uraa tekevältä velipojaltaan Reneltä, 20, haluaako tämä basistiksi.
Aikaisemmin ala-asteella bassoa soittanut Rene kääri hihat ja hyppäsi mukaan vastaperustettuun Kätfish-bändiin.
Veljekset kuvaavat Kätfishiä skeittipunkiksi, energistä ja menevää musiikkia, jota varsinkin lumi- ja rullalautaileva yleisö suosii. Bändin huumoriasenne välittyy nopeasti.
– En aluksi tiennyt, että olisinkin näin hyvä laulamaan, Riko nauraa yhtyeen alkuvaihetta.
Rene-veljellä oli aluksi paljon opettelemista punkin kanssa, mutta hän pääsi nopeasti musiikin vietäväksi.
Bändin rumpali ja kitaristi ovat ammattisoittajia, joilla on ollut bändejä jo ennen Kätfishiä.
Entinen huippulumilautailija Risto Mattila on nykyään start up -yrittäjä!

Yhtyeen uusi single on tehty yhteistyössä bändiläisten kotikaupungin Iisalmen kanssa. Bändeiltä tunnusbiisejä tilaavia kaupunkeja on harvassa, mutta Iisalmi haluaa viestittää nuorekkuudestaan.
Kätfish sai julkisuutta noustuaan esiintymään Yhdysvaltoihin maailman suurimpaan extremeurheilu-tapahtumaan X Gameseihin.
Lyhyellä urallaan yhtye on ehtinyt muun muassa julkaista useita singlejä ja musiikkivideota sekä soittaa keikkoja ympäri Suomea.
– Emme ole tosikkoja, ja tekemisessämme on pilkettä silmänkulmassa. Täysillä tässä silti musaa tehdään, Rene sanoo.