Tv-kokki Sami Garam avioitui Nina-rakkaansa kanssa – katso vauhdikkaat kuvat häiden jatkoilta!

Ravintoloitsija ja kokki Sami Garam, 51, avioitui Nina-kihlattunsa kanssa maistraatissa toissa viikon torstaina. Häiden jatkoja varten pariskunta oli varannut yksityiskäyttöön helsinkiläisen Wallis-karaokeravintolan yläkerran. Illan aikana Sami ja Nina intoutuivat tarttumaan mikkiin.
- Iltaan mahtui paljon ikimuistoisia esityksiä! Häätanssinamme kuultiin ystävämme esittämänä Stella-yhtyeen Häävalssi, kun puolestaan Ninan kanssa duetoimme Dannyn ja Armin Tahdon olla sulle hyvin hellä -kappaleen. Meidän lisäksemme yhden illan parhaimmista esityksistä veti veljeni, joka lauloi O sole mio -kappaleen, Sami kertoo Seiskalle.
Karaokeravintolaan oli saapunut runsaasti juhlavieraita.
- Jatkoilla oli lähemmäs 100 vierasta. Jaksoimme juhlia puoli kahteen, jonka jälkeen kannoin Ninan kynnyksen yli, Sami kertoo.

Häiden myötä Nina otti käyttöön Samin sukunimen.
- Se tuntui luontevalta, koska minulla oli aiemmin käytössä entisen mieheni sukunimi. Luulen, että totun nopeasti uuteen nimeen, Niina toteaa.

Rakastavaiset suuntasivat pääsiäissunnuntaina häämatkalle Roomaan. He olivat varanneet matkan jo ennen kuin päättivät mennä naimisiin.
- Vietämme paavin luona viisi päivää, Sami kertoo.
