Tv-kokki Micke Björklund kokkasi prinsessa Victorialle: "Meinasi pirtelöt lentää syliin!"

Strömsö-sarjasta tuttu tv-kokki Micke Björklund on laittanut uransa aikana ruokaa useille eri kuuluisuuksille. Seiska tavoitti Micken Ruotsin Tieripistä drag racingin Euroopan-mestaruuskilpailuista, missä julkkiskokki valmisti kisaeväitä.
- Kaikki asiakkaat ovat minulle samanarvoisia, mutta onhan sitä tullut aika monille julkkiksille laitettua ruokaa. Mieleenpainuvin oli ehkä (Ruotsin) prinsessa Victoria, jonka kanssa teimme mansikkapirtelöitä. Täytyy myöntää, että hän on aivan upea nainen. Niin upea, että meinasi pirtelöt lentää syliin. Se tosin joutui siitä, että tehosekoittimen kansi ei ollut kunnolla kiinni, Micke hekottaa.
Micke toivoo vielä joku päivä saavansa kokata Yhdysvaltojen presidentille, Suomen lätkämaajoukkueelle ja Mika Häkkiselle.
Oma viina parantaa mieskuntoa!
Elokuun aikana tv-kokki alkaa kuvata uutta sarjaa, jossa hän kiertää ympäri Pohjoismaita laittamassa ruokaa. Lisäksi työt pitävät Micken kesän kiireisenä, sillä hilpeä kokki on vastikään avannut uuden ravintolan ja viinatislaamon Ahvenanmaalle.
− Olemme avanneet upean pienen tislaamon, jossa teemme rommia, likööriä ja Jägermaisterin tapaista Jägerbongoa. Jägerbongo on aivan uskomaton potenssilääke. Otin sitä itse ryypyn joka aamu, kunnes vaimoni sanoi, että liika on liikaa, tv-kokki nauraa.