Tv-kasvo Janika Niemistä käytettiin kuusivuotiaana seksuaalisesti hyväksi – syytteistä luovuttiin: ”Yritin kertoa tapahtumista niin hyvin kuin pystyin”

Janika Nieminen
Mainos
Mainos päättyy

Ensitreffit alttarilla —ohjelmasta tuttu psykoterapeutti Maaret Kallio kysyi toissa viikolla viideltä tunnetulta suomalaiselta, mitä he haluaisivat sanoa nuorelle itselleen. Myöhemmin Maaret jakoi haasteen myös sosiaalisessa mediassa.

Ajatus kosketti Janika Niemistä, entistä televisiokasvoa, joka nykyään työskentelee tapahtumatuottajana ja hyvinvointivalmentajana. Janika kertoi, että häntä on lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi. 

Tv-kasvo Janika Nimisen avoimena: Minua käytettiin lapsena hyväksi – vaikeni tuskastaan 10 vuotta!

Janika oli vasta kuusivuotias, kun hänelle tuttu aikuinen kosketteli häntä epäsopivalla tavalla. Hyväksikäyttö tapahtui useita kertoja.

janikanieminen
Mainos
Mainos päättyy

- En ollut koskaan nähnyt mitään seksuaalista, joten en yksinkertaisesti vain ymmärtänyt mitä tapahtui. Se oli vain todella outoa. Jossain vaiheessa syytin itseäni, että miksi en tajunnut sanoa ei, tai miksi en kertonut kenellekään.

- Myöhemmin selvisi, etten välttämättä ollut alueen ainoa lapsi, joka joutui käymään läpi samoja asioita. 

Janikasta kasvoi menevä teini-ikäinen, jolla oli ystäviä ja harrastuksia. Kymmenen vuoden ajan hän kuitenkin käsitteli lapsuutensa synkkää salaisuutta yksin. 16-vuotiaana hän kertoi perheelleen ja tapaus vietiin poliisille. 

Asia ei koskaan edennyt syytteeseen asti, jonka vuoksi Janika pitää tapahtumien yksityiskohdat itsellään. Syyteen kaatumisen syyksi Janika kertoo sen, ettei osannut riittävällä tarkkuudella kuvata vuosien takaisten tapahtumien ajankohtia.

– Se oli mielenkiintoista, sillä jollain tavalla en saanut tapahtumille päätöstä.

Oli aika, kun Janika kipuili anteeksiannon kanssa. Hän koki vaiheen, jossa hän oli pettynyt asian byrokraattiseen käsittelytapaan.

– Yritin kertoa tapahtumista niin hyvin kuin pystyin. Nyt olen kutakuinkin osannut antaa anteeksi. En kuitenkaan unohda sitä koskaan, ja se on aina osa elämääni.

Mainos
Mainos päättyy
 

#Youngerselfchallenge What would you say to your younger self now? In this picture i’m 15 years old. Whole life ahead, so many experiences already then. I see attitude, power but also sorrow, rejection, abuse and a heart which has a lot of holes. I would tell my younger self that she would be fine after sexual abuse when she was a child. I would tell that she should trust life with whatever it has to offer because good things will come eventually. I would say that life offers us experiences that strenghten our weaknesses. I would say that she should believe in her open mind and intuition she has for people. That she should trust the love she has for other people and not care If she would not receive it back, it will come in different forms. I would tell her that she was not responsible of things that happened when she was a child, nor is any child. 😢 I would say sorry for everything I put her through when she was a teenager. I would thank her for having the spirit of a #mustang: Untamed, wild and expirienced, and in right hands loyal, hardworking and ever grateful fighter. And finally I would say what an amazing life she will have, what an amazing son she will have and how everything will fall into place. ❤️ Now, make your own #tb Kiitos @puhumuru ja @maaretkallio #olisinpatiennyt 🙌🏼❤️

Henkilön Janika Nieminen 🎤👩🏼 (@janikajuontaja) jakama julkaisu

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan