Turun joukkopuukottaja tuomittiin puolen miljoonan hirmukorvauksiin – sai elinkautisen terroriteosta!

Viime kesänä koko Suomea puukkoiskullaan Turussa järkyttänyt Abderrahman Bounane, 23, tuomittiin tänään perjantaina (15.6.) Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeusrangaistukseen kahdesta murhasta ja kahdeksasta murhan yrityksestä.
Oikeuden mukaan Bounanella oli teot tehdessään terroristinen tarkoitus, ja hän oli mieltänyt teoillaan palvelevansa ISIS-terrorijärjestön ideologiaa sekä sen toiminnan tarkoitusta ja tavoitteita. Lisäksi oikeus katsoi Bounanen toteuttaneen rikokset vakaassa harkinnassa äärimmäistä väkivaltaa käyttäen tarkoituksenaan aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa.
Bouanane puukotti viime elokuussa Turun keskustassa kaksi ihmistä kuoliaaksi. Kahdeksan muuta loukkaantui puukoniskuista.
Uhreille ja uhrien omaisille Bouanane joutuu maksamaan yhteensä yli 470 000 euron korvaukset. Näiden korvausten lisäksi tekijän maksettavaksi tulevat uhrien oikeudenkäyntikulut.
Korvaussumma nousee vielä, sillä puukkoiskun sankariksi nousseelle ruotsalaiselle Hasan Zubierille Bouanane velvoitettiin maksamaan korvauksia 948,35 euroa kuukausittain siihen saakka, kun tämä täyttää 65 vuotta. Kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta pyörätuoliin joutunut mies saa 25 000 euron korvaukset.
Bouanane passitettiin istumaan tuomiotaan Turun vankilaan. Käräjäoikeuden päätöksestä voi valittaa hovioikeuteen.