Tuomas Enbuske ja Sarian-rakas matkustelevat ja tekevät hassuja somevideoita: "Rakastan Instagramia!"

Toimittaja-juontaja Tuomas Enbuske edusti Hampton Bay -ravintolan kesäterassin avajaisissa yhdessä naisystävänsä Sarian Antilan kanssa. Rakastavaiset ovat kovia matkustamaan.
- Haluaisin käydä ensimmäistä kertaa elämässäni Los Angelesissa, minne lapseni kummi Juuso Myllyrinne muutti New Yorkista. Olen käynyt Nykissä ainakin 17 kertaa ja viettänyt monet joulut hänen luonaan. Viimeksi olimme rakkaani kanssa lomalla Berliinissä, mutta olen sen verran vanha, ettei teknopaikat tulleet tutuksi, Tuomas kertoi.

Pariskunta tekee yhdessä suosittuja somevideoita.
- Rakastan Instagramia, koska sisällön tuottaminen sinne on ihan järjetöntä. Koska olen kuitenkin vanha ihminen, minulla on ollut opetteleminen sosiaalisen median hallitsemisessa.
Tuomas keskittyy tällä hetkellä lukemiseen ja kirjoittamiseen. Tulevista tv-töistä hän ei voinut vielä tässä vaiheessa puhua.
Tuomas ja Sarita ovat tehneet esimerkiksi tällaisen videon Instagramiin.