Uutiset

Toni Niemisen vauhdikas parisuhdevuosi on kuin saippuaoopperasta: avioero, salarakas, yhteenmuutto, yllätysvauva ja uusi ero - muistatko käänteet?

20.05.2020 11:27

Vuonna 1992 Suomi rämpi syvässä lamassa. Kaiken ankeuden keskellä, kansakunnan kaapin päälle nousi kylmäpäinen mäkihyppääjä Toni Nieminen, joka oli tuolloin vasta 16-vuotias nuorukainen.

Kun Toni leiskautti kuululla v-tyylillään Albertvillen olympialaisissa kultaa suurmäestä ja joukkuemäestä sekä pronssia normaalimäestä, oli suomalaisilla vähästä aikaa syytä tuulettaa ja kunnolla. 

Oman lisänsä Tonin voittojen merkitykselle antoi se, että mäkikuningas Matti Nykäsen (1963-2019) tähti oli rajussa, syöksykierteen omaisessa laskussa kaikilla saroilla.

Aikalaiset muistavat, että Toni Nieminen palkittiin urotöistään myöntämällä hänelle rajoitettu B-ajolupa jo 17-vuotiaana, vuotta ennen normaalia ajokortin myöntöikää.

Hyppyuransa jälkeen Toni keskittyi ravihevosiin ja mäkihyppyyn valmennusnäkökulmasta. Otsikoihin Toni on noussut välillä ihmissuhdekuvioiden taholta, toisinaan taas huonosti hoidettujen talousasioidensa vuoksi.

Tonilla on 37-sivuinen ulosottorekisteri! 

Velkainen Toni Nieminen huutokauppaa olympiamitaleitaan panttilainaamossa: hintoihin raju korjausliike!

Suhde karille

Nyt koronakriisin sävyttämänä toukokuuna 2020, 44-vuotias Toni Nieminen on jälleen otsikoissa. Uusin Seiska kertoo, että Tonin tuore rakkaussuhde on mennyt karille. Sivusta seuraaville Tonin vaiheet saattavat vaikuttaa likimain pyörryttäviltä, sillä tämä suhde oli kestänyt ennen päätöstään vain kuukausia. 

Eropommi ja raskaussokki! Toni Nieminen muutti pois seitsemän lapsen yksinhuoltajaäidin luota!

Viime vuonna Tonin ja hänen edellisen kumppaninsa Heidin, 41, avioliitto hajosi. Ensin eropaperit jätti Heidi, sitten ne vedettiin pois, mutta tämän vuoden talvella asia oli selvä. 

Eron tuoksinnassa Seiska kertoi, että Toni pakkasi tavaransa ja muutti uuden mielitiettynsä perässä Oulusta Kemiin. Kyseinen naishenkilö Ansku on seitsemän lapsen yh-äiti.

Ex-mäkihyppääjä jätti viimein erohakemuksen! Toni Nieminen asuu jo yhdessä uuden rakkaansa kanssa!

Seiskan lähipiiristä saamien tietojen mukaan Toni ja ex-rakas odottavat yhteistä lasta, mutta nyt he ovat myös eronneet.

Toni Niemisellä on ennestään neljä lasta. 

Toni Nieminen muutti pois kotoaan! Mäkisankari majailee työkaverinsa nurkissa – kuvat!

 

 

Teksti:Pauli Poutanen
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!