Toista lastaan odottava Mia Ehrnrooth varovaisena keskenmenon jälkeen: ”Nyt olemme maltillisia!”

Yrittäjä-malli Mia Ehrnroothin, 32, toisen lapsen odotus päättyi keskenmenoon.
– Kaikki oli keväällä hienosti, eikä mitään huolestuttavaa ollut tiedossa. Sain kuitenkin keskenmenon. Mia avautui Seiskalle Tuplashotti-tapahtumassa.
Näyttelijä-malli Mia Ehrnrooth avautuu rankasta keväästään: Lapsen odotus päättyi keskenmenoon!
Keskenmenon murehtiminen on kuitenkin kääntynyt iloksi, sillä Mian 1,5-vuotias Filip-poika saa näillä näkymin sisaruksen.
– On tulossa toinen vauva. Minä olen raskaana! sädehtivä Mia kertoo.

– Laskettu aika on joulun tienoilla.
Salkkareista tunnetulle Mia Ehrnroothille perheenlisäystä - odottaa toista lastaan!
Aamupahoinvointikin on jo tullut tutuksi.
– Olen onnellinen, mutta minulla on ollut ihan kauheita oloja! Nyt pahin on onneksi mennyt ohi, Mia kertoi Iltalehdelle.

Keskenmeno on jättänyt jälkeensä kuitenkin varovaisuuden.
– Lapsen saaminen ei ole itsestäänselvyys. Esimerkiksi nimeä emme ole päättäneet, nyt olemme sen verran maltillisia.
Parhaiten Salattujen elämien Cindy Rintalan roolistaan tunnettu Mia pitää edelleen näyttelemisestä, vaikka se ei hänen päätyönsä enää olekaan.

– Näyttelen kesällä elokuvassa, mikä on todella mukavaa. Se työ on tavallaan ruokaa sielulleni.
Kesälomiakin Mia ehtii pitämään, mutta on hoidettava vielä pitkä lista töitä.
– Äänitämme ystäväni Maria Friströmin kanssa Tuplashotti-podcastimme jaksoja ja pyöritän firmaani AIM by Miaa. Kun lomalle pääsen jossain vaiheessa, käymme vähän mökillä perheen kanssa.