Tiktak-Petran toinen lapsi sai nimensä - ihailua somessa: "Kuuluu myös mun suosikkeihin!"

Tiktak-yhtyeestä ja Vain elämää -ohjelmasta tutun laulajan Petra Garganon, 35, toinen lapsi sai nimensä viikonloppuna. Laulajakaunottaren perheen nuorin tulokas sai nimekseen Leona. Laulaja kertoi asiasta omalla Instagram-tilillään.
Petra julkaisi lapsensa nimiäisjuhlista parin kuvan päivityksen, jonka ensimmäisessä otoksessa hän pitää sylissään muutaman kuukauden ikäistä Leonaa. Kuvassa laulaja katsoo lastaan rakastavasti hymyillen.
Jälkimäisessä kuvassa näkyy juhlapäivän täytekakku, jonka päälle laitetussa vaaleanpunaisissa koristeessa näkyy vauvan nimi kokonaisuudessaan: Leona Bella Maria.
Kuvan kommenttikentässä lapsen nimeä hehkutettiin kauniiksi. Muun muassa bloggaaja Oona Tolppanen hehkutti nimeä.
- Ihana nimi, kuuluu myös mun suosikkeihin, hän kommentoi kuvasarjaa.
Pienokainen syntyi joulukuun ensimmäisenä päivänä, noin kuukausi ennen laskettua aikaa, ja Petra hehkutti lapsen syntymää elämää suurempana tuolloin.
Petralla ja hänen aviomiehellään Maurolla on Leonan lisäksi vuonna 2013 syntynyt poika Noel.
Tiktak-yhtyeen Petra Gargano on raskaana!
Entinen levy-yhtiöpomo Gugi Kokljuschkin: Uskoin sokeasti Tiktakin maailmanvalloitukseen!