Hyppää pääsisältöön
Molly Rosenström

The Voice of Kids -voittaja Molly avautuu huumeidenkäytöstään ja anoreksiasta Ylelle: Maksan huono kunto näkyi keltaisuutena kasvoilla

Suomenruotsalainen Molly Rosenström voitti viisi vuotta sitten The Voice Kids -laulukilpailun ollessaan 14-vuotias. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, Molly avautuu musiikkiuran paineista seuranneesta syömishäiriöstään ja päihdeongelmastaan Yle X3M:n radiohaastattelussa. 

Yläasteikäinen Molly sairastui syömishäiriöön lähes heti voitettuaan laulukilpailun. Laulaja saattoi syödä päivän aikana omenan, ja tehdä samalla 10-12 tunnin mittaisia studiopäiviä. Sitten tapahtui romahdus, ja hän ei jaksanut nousta enää sängystä. 

Romahduksen jälkeen Molly otettiin vastaan syömishäiriöklinikalle, missä hänen voitinsa parani huomattavasti. 

Noin vuosi sitten Molly palasi takaisin musiikkiuralle. Tällä kertaa hän pääsi työskentelemään kansainvälisen tiimin kanssa. Ei mennyt kauaakaan, kun sairaus alkoi taas nostaa päätään, ja ympäri ulkomaita matkustellessa syöminen saattoi unohtua. 

Molly
Molly vuonna 2013. 

 

Myös laulajan imagoa alettiin muuttaa naapurintyttömaisesta tyylistä vähäpukeiseen pahikseen. Imagoon kuului vahvasti alkoholin juominen, joka näkyi myös musiikkia tehdessä studiolla. Jos ei juonut, tunnelma lässähti. 

Hänelle perustettiin myös Instagram-tili "Devilmolly", joka on tosin tätä nykyä poistettu. 

"Vihasin sitä"

Alkoholin ja paljastavien vaatteiden lisäksi mukaan astui myös huumeet ja "viivoja" vedettiin lähes aina, kun tiimi oli lähdössä ulos.

- Vihasin sitä sen koko ajan, en milloinkaan tuntenut mielihyvää eikä se sopinut lainkaan kropalleni, Molly kertoo Yle X3M:n haastattelussa. 

Päihteiden ja anoreksian yhdistelmä johti entistä huonompaan vointiin. Mollyn maksa ei toiminut kunnolla, mikä näkyi hänen kasvoillaan keltaisuutena juhlimisen jälkeisinä aamuina. 

Uusi levy ei koskaan ilmestynyt

Tämän vuoden keväällä Molly voi huonosti, jonka seurauksena hän päätti lopettaa uransa, vaikka uusi levy oli viimeistelyä vaille valmis, ja keikka Ruisrockissa sovittuna. Keikan hän veti, mutta uutta levyä ei koskaan ilmestynyt. 

Keikan päättyttyä Molly lähti sairaalaan ja päätti, että haluaa parantua. Nyt, neljä kuukautta myöhemmin, hän kertoo haastattelussa, että voi jo paremmin. 

Lue koko juttu täältä


Teksti:
Jasmin Määttä
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!