Temptation Island Suomi ja Gladiaattorit -sarjoista tuttu pariskunta aloittaa lapsettomuushoidot: ”Kyyneleitä on vuodatettu muutaman negatiivisen raskaustestin jälkeen”

Temptation Island Suomi -tosi-tv-sarjan ensimmäiseltä tuotantokaudelta julkisuuteen nousseet Rita, 39, ja Aki Manninen, 42, haaveilevat perheenlisäyksestä. Rita kertoi vuosi sitten kesällä, että aviopari on ollut valmiina perheenlisäykselle jo pidemmän aikaa.
- Välillä mietin, että aika on ajanut ohi, kun urheilin ne "otollisimmat" vuodet tulla äidiksi. Silloin en edes ajatellut lapsien hankintaa...
Sitten taas ymmärrän, että moni ikäiseni ja vielä paljon vanhempi on saanut kokea äitiyden ilon. Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin.
Rita edusti Suomea FISAF-liiton alaisissa kilpa-aerobicin arvokilpailuissa vuosina 2003-2011. Pariskunta meni naimisiin kesällä 2015.
KATSO MYÖS: JULKKISPARI JUHLI HÄITÄÄN RANNALLA - MORSIAN KYLMISSÄÄN MERITUULESSA!
Vauvahaaveet ovat tällä viikolla edenneet siihen pisteeseen, että Rita ja Aki vierailevat ensimmäistä kertaa lapsettomuusklinikalla. Nainen kertoi asiasta myöhään sunnuntai-iltana (26.8.) Instagram-tilillään.
- Kyllä me vauvaa taas tosissaan halutaan ja vihdoin otetaan askel eteenpäin asian kanssa.
Rita muistuttaa, ettei lapsettomuus tai lapsettomuushoidot ole asia, joita kenenkään pitäisi hävetä.
- Se on osa monen elämää ja siitä on hyvä kirjoittaa avoimesti. Ymmärrän toki myös niitä, jotka haluavat olla asiasta vaiti. Onhan aihe todella intiimi ja iso ja kyllä täälläkin turhautuneita fiiliksiä ja kyyneleitä on vuodatettu muutaman negatiivisen raskaustestin jälkeen. No, alkuviikosta kuullaan lisää ja katsotaan miten edetään! Oon niin innoissani!! En millään malta odottaa tulevaa!