Video: Tässä menee Juuson ja Vilman mielestä pettämisen raja (2019).
Temptation Island Suomi -rakkausrealitystä tunnetuksi tulleet Vilma ja Juuso valmistautuvat pienokaisen tuloon. Vilma julkisti raskautensa joulun aikaan, tosin merkkejä vauvahaaveista oli havaittavissa jo huomattavasti aiemmin. Vilma nimittäin oli hyvän aikaa sitten liittynyt Facebookin vauva-teemaiseen ryhmään ja kertoi julkisesti, "että viinalla läträäminen on jäänyt".
Nyt Vilma esittelee ylpeänä kasvavaa vauvamasuaan. Raskaus aiheuttaa paljon muutoksia kehossa, ja se antaa tulevalle äidille ajattelemisen aihetta.
Mun arvostus omaan itseeni ja kehooni on kasvanut todella paljon raskauden myötä. En tiedä mitä tää on, mut jotenkin tunnen itseni vaan todella naiselliseksi ja pyhäksi. Jotenkin kun vauva kasvaa mun kehossa saan siitä itseeni jotain merkillistä voimaa. Vitsi me naiset ollaan upeita otuksia.
Vilma kertoi jouluna Iltalehden haastattelussa, että ennen raskauttaan hän oli käynyt kauneusoperaatiossa Virossa. Operaatiosta paljastui riskitekijä, kun Vilma oli käynyt neuvolassa.
- Mähän siis menetin siinä operaatiossa tosi paljon verta. Kuulin siitä vasta myöhemmin neuvolassa, kun menin raskauden takia sinne. Lopputulos rasvaimulla oli hyvä, mutten voi suositella kyseistä klinikkaa, koska he pimittivät minulta tällaisen, että olen menettänyt verta. Se olisi voinut olla vaarallistakin, Vilma kertoi lehdelle.
Tuoreesta Instagram-päivityksestä saa käsityksen, että odotuksen myötä Vilma on karsinut turhaa pinnallisuutta suhteessa itseensä.
Olisin kyllä välttynyt monilta harmituksilta elämässä, jos olisin oppinut rakastamaan itseäni tälläisenä vähän aikaisemmin.. Ja ainii, halusin vielä sanoa että me kaikki naiset, oli sitten lapsettomat tai lapselliset tai mitä vaan, ollaan aika uskomattomia otuksia!