Teini-ikäiselle Cheyenne Järviselle kasvoi valtavat luomurinnat: H-kuppi pieneni D-kuppikokoon – kuvat!

Cheyenne Järvinen on tumma ja tulinen sekä aavistuksen eksoottinen kohukaunotar. Filippiiniläisen äidin ja suomalaisen isän tytär kertoo olleensa koko ikänsä luonnostaan hoikka ja erittäin rintava. Hän nauraakin saaneensa vanhemmiltaan hyvät geenit.
Kun kuva tukee väitettä - Cheyenne myöntää: "Olen oikea herkkupeppu!"
Toisaalta taas rintavarustuskin voi olla jopa liian runsas. Sen Cheyenne sai todeta ollessaan teini-ikäinen.
– Mulla oli ennen H-kupin luomurinnat. Ne olivat niin isot, että ne alkoivat roikkua, nyt 23-vuotias Cheynne muistelee teinivuosiaan.

– Sellainen vaikutti paljon itsevarmuuteeni, joten päätin korjauttaa ne.
Vuosi sitten kesällä suoritetun pienennysleikkauksen jälkeen Cheyennen kuppikoko kutistui H-kupista D-kuppiin.
– Ne pienenivät siis aika reippaasti!
Ja hyvä niin, sillä nyt muun muassa liikunnan harrastaminen on hänelle helpompaa.
– Ennen leikkausta piti olla kunnon urheilurintsikat, koska tissini hölskyivät ihan hirveästi puolelta toiselle.