Skip to main content
Katso kuvat!
Miss Plus Size -kilpailu

Tässä ovat Miss Plus Size -kilpailun finalistit - yksi jättäytyi pois!

Fitness-guru Jutta Gustafsbergin ja missikeisarinna Sunneva Kantolan järjestämän Miss Plus Size Finland -missikilpailun finalistit on valittu. Kauneusalan vaikuttajista koostuva esiraati valitsi jatkoon 10 naista, joista yksi päätti kuitenkin jättää kisan kesken viime metreillä.

– Hän ilmoitti meille pian semifinaalipäivän jälkeen, ettei voi jatkaa kilpailussa henkilökohtaisten syiden takia, Sunneva Kantola kertoo Seiskalle.

– Hänen vetäytymisensä kisasta on valitettavaa, sillä olimme ehtineet ottaa finalisteista jo siinä vaiheessa ryhmäkuvan. Emme ole ottamassa hänen tilalle uutta naista

Sunneva ja Jutta saivat idean kilpailun järjestämiseen kaksi vuotta sitten, ja kuusi viime kuukautta he ovat työskennelleet kilpailun parissa.

– Kilpailulle on ollut selvästi kysyntää, sillä saimme hakemuksia kaikkiaan 500. Mukaan haki myös hyvin eri ikäisiä naisia: nuorin finalisteista on vasta 22-vuotias ja vanhin 44-vuotias, Sunneva toteaa.

Malliston keulakuvaksi

Sunneva haaveilee, että kilpailun finaali voitaisiin tulevaisuudessa esittää televisiossa ja voittaja lähettää Miss Plus Size Universum -kilpailuun.

– Nyt päivästä kuvataan kooste YouTubeen. Pyrimme tekemään Jutan kanssa kisasta mahdollisimman suuren, Sunneva maalailee.

– Toivomme, että voittaja jää samalla tavalla julkisuuteen kuin Miss Suomi. Voittaja pääsee poseeraamaan Jutan vaatemalliston keulakuvana ja saa lukuisia tuotepalkintoja.

Kilpailun finaali käydään 21. tammikuuta Vanajanlinnassa. Tuomaristossa istuvat muun muassa stylisti Teuvo Loman ja viihdealan tuttu kasvo Eeva Malin.

Tässä ovat finalistit

1. Alexandra Malanin , 34 v, 164cm, Sosiaaliohjaaja/Sosionomi, Espoo

1. Alexandra Malanin

Ikä: 34 vuotta

Pituus: 164 cm

Ammatti: Sosiaaliohjaaja

Kotipaikkakunta: Espoo

Näin Alexandra kuvailee itseään: Olen tuore rouva ja perheeseemme kuuluu myös pieni kiinanharjakoira. Käyn salilla pitääkseni huolta terveydestäni ja saan sillä hienosti nollattua pääni. Rakastan matkustelua ja ihailen vahvoja, itsevarmoja naisia. Uskon, että elämä kannattaa elää anteeksi pyytelemättä.

Motto: Ole oma elämäsi supersankari!

2. Sari Pulakka , 35v, 164cm, Parturi-kampaaja /kosmetologi, Kemi

2. Sari Pulakka

Ikä:  35 vuotta

Pituus:  164 cm

Ammatti:  Parturi-kampaaja / kosmetologi

Kotipaikkakunta:  Kemi

Näin Sari kuvailee itseään: Olen neljän lapsen yksinhuoltajaäiti. Liikunta kuuluu perheeni elämään monessa muodossa, muun muassa jääurheilu on lähellä sydäntäni. Mielestäni elämästä tulee nauttia, pienet kynnykset matkan varrella opettavat nostamaan jalkaa korkeammalle ja jatkamaan matkaa.

Motto: En liiku siksi, että vihaan kroppaani, vaan siksi, että rakastan itseäni!

3. Maarit Halttu, 44v, 167cm, Asiakaspalvelija, Oulun Ensi-ja turvakodilla vapaa ehtoistyöntekijä, Kuivaniemi

3. Maarit Halttu

Ikä: 44 vuotta

Pituus: 167 cm

Ammatti:  Asiakaspalvelija, Oulun Ensi-ja turvakodilla vapaaehtoistyöntekijä

Kotipaikkakunta: Kuivaniemi

Näin Maarit kuvailee itseään: Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi lasta. Käyn salilla 3-4 kertaa viikossa, kävelen ja harrastan crosstrainer-tunteja.

Motto : Mikään ei näytä päälläsi yhtä hyvältä kuin hyvä olo ja itsevarmuus. Puethan ne päällesi joka aamu!

4. Susanna Vase, 28v, 174cm, Toimistoassistentti, Vaasa

4. Susanna Vase

Ikä: 28 vuotta

Pituus: 174 cm

Ammatti: Toimistoassistentti

Kotipaikkakunta: Vaasa

Näin Susanna kuvailee itseään: Tulen isosta perheestä. Minulla on kuusi isoveljeä ja kaksi isosiskoa, joista olen todella ylpeä. Minulla on kaksi ihanaa lasta ja olen sinkku. Harrastan kuntosalia, uintia, potkunyrkkeilyä ja laulamista. Olen taiteilijaluonne ja rakastan elämää.

Motto: Asioilla on tapana järjestyä!

5. Riina Hiltunen, 26v, 170 cm, Kosmetologi, Lahti

5. Riina Hiltunen

Ikä: 26 vuotta

Pituus: 170 cm

Ammatti: Kosmetologi

Kotipaikkakunta: Lahti

Näin Riina kuvailee itseään: Käyn salilla ja harrastan ryhmäliikuntaa.

Motto: Hakuna matata - ei huolen häivää!

6. Mimmi Pölönen, 22v, 170cm, opiskelija (erityispedagogiikka), Helsinki

6. Mimmi Pölönen

Ikä: 22 vuotta

Pituus: 170 cm

Ammatti: Opiskelija 

Kotipaikka: Helsinki

Näin Mimmi kuvailee itseään: Harrastan roller derbyä ja joogaan. Rakastan kokeille eri lajeja; mitä hurjempi sen parempi. Jokainen keho on hyvä juuri sellaisena kuin se on. Me pyöreämmät naiset emme ole vaan ennen-kuvien surkeita perunasäkkejä, vaan kauniita, täydellisiä ja seksikkäitä juuri tällaisenä kuin olemme.

Motto: Överit on paremmat kuin vajarit. Aina pitää yrittää täysillä!

7. Viivi Takala, 27v, 163cm, Kokki, Äänekoski

7. Viivi Takala

Ikä: 27 vuotta

Pituus: 163 cm

Ammatti: Kokki

Kotipaikkakunta: Äänekoski

Näin Viivi kuvailee itseään: Olen rohkea, iloinen, liikunnallinen ja itsevarma nainen. Olen kihloissa ihanan miehen kanssa. Harrastan salilla käyntiä, lenkkeilyä ja uintia. Kauneus ja itsevarmuus ei ole koosta kiinni.

Motto: Täällä eletään vain kerran, eletään täysillä!

8. Petra Brofeldt, 36v, 172cm. Kosmetologi /husalan opiskelija, Imatra

8. Petra Brofeldt

Ikä: 36 vuotta,

Pituus: 172 cm

Ammatti: Kosmetologi / hiusalan opiskelija

Kotipaikkakunta: Imatra

Näin Petra kuvailee itseään: Olen 9- ja 10-vuotiaiden lasten äiti. Harrastan kuntosalia ja lenkkeilyä. Haluan kannustaa kaiken kokoisia naisia olemaan rohkeasti upeita ja olla kaikkien pienten tyttöjen esikuva ja äänitorvi kiusaamista vastaan.

Motto: Tartu hetkeen tai se lipuu ohi!

9. Marjaana Lehtinen , 34v, 177cm, Palkanlaskija, Vantaa

9. Marjaana Lehtinen

Ikä: 34 vuotta

Pituus: 177 cm

Ammatti: Palkanlaskija

Kotipaikkakunta:  Vantaa

Näin Marjaana kuvailee itseään: Olen 8- ja 6- vuotiaiden lasten äiti. Elän parisuhteessa. Harrastan kuntosalia neljä kertaa viikossa.

Motto: Hymy on ikkuna, josta näkee, onko sydän kotona. Hymyile!

 

Kuvaaja : Karri Harju
Meikki: Kati Kristiina Mouhu / Studio Savon
Hiukset: Teuvo Loman
Hiustenpidennykset: Dreamhair
Urheiluvaatteet: Jutta G -mallisto
Korut: Glitter
 


Teksti:
Petri Voutilainen
Kuvat:
Karri Harju

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!