Tanssikilpailusta pudonnut Marja Hintikka hyppäsi miljoonaohjelmaan mammalomalta – ylistää juontajamiestään: Hän saa nyt kotiin hyvin onnellisen ja vetreän vaimon!

Toimittaja ja juontaja Marja Hintikan taival Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa päättyi eilen sunnuntaina (18.11.).
- Tanssikilpailuun osallistuminen on ollut niin keholle kuin mielelle mieletön kokemus. Tavoitteeni oli, että pääsen tanssimaan kaikki kymppitanssit ja se unelma kävi toteen, Marja kertoi Seiskalle pian lähetyksen jälkeen.
Kolmen pienen lapsen äiti hyppäsi miljoonaohjelmaan suoraan äitiyslomalta. Juontajapuoliso Ile Uusivuori kannusti Marjaa osallistumaan tanssikilpailuun.
- Syksy on ollut aikataulujen osalta aikamoista tetristä, sillä lapset ovat sen verran pieniä. Mietin pitkään, saammeko aikataulumme rullaamaan, jos osallistun ohjelmaan. Ile totesi siihen vaan, että nyt menet, sillä hän ei kuuntele kolmea vuotta sitä kitinää, miksi en osallistunut ohjelmaan. Ile tiesi, että unelmoin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan osallistumisesta. Arvostan, että on puoliso, joka tukee ja kannustaa. Molempien unelmat tulevat kuulluksi. Hän saa kotiin hyvin onnellisen ja vetreän vaimon.

Marjalla alkaa helmikuussa MTV3-kanavalla yhteinen tv-ohjelma Vappu Pimiän kanssa.
HUH, MITÄ SUPERNAISIA: TANSSII TÄHTIEN KANSSA -KAUNOTTARILLE OMA OHJELMA!