Tänne Laura Voutilainen muutti: merenrantakoti Helsingin arvostetulla alueella – kuva!

Vain elämää -ohjelmaa viime keväänä tähdittänyt Laura Voutilainen karisti hiljattain hulppean Heinolan hirsilinnan tomut yltään ja muutti asumaan Helsingin ydinkeskustan kupeeseen, mistä hän on ostanut 62-neliöisen kaksion.
Lauran uusi koti sijaitsee arvostetulla alueella meren rannalla ja puistojen ympäröimänä, mutta kuitenkin kävelyetäisyydellä Helsingin keskustasta.

Laura Voutilainen muutti Helsinkiin – jättimäinen luksuslukaali vaihtui 62 neliön kaksioon!
Taloyhtiössä neliöhinnat ovat liikkuneet 6 500 euron paikkeilla. Lauran hankkimaa asuntoa kaupiteltiin loppukesästä 385 000 euron hintaan, mikä lienee lähellä myös toteutunutta kauppahintaa.
Kerrostalon kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan asuntoon kuuluu kahden huoneen ja keittiön ohella sauna. Asumismukavuutta tuo lasitettu parveke.
Helsingin-tukikohta tulee Lauralle tarpeeseen, sillä monipuolinen viihdetaiteilija valjastettiin tulevan Mamma Mia -klassikkomusikaalin suomalaisversion pääosaan.
Abban musiikkiin perustuvaa musikaalia esitetään ensi keväänä Helsingin Messukeskukseen rakentuvassa uudessa Amfi-teatterissa