Tiesitkö? Tämän takia edesmennyt manageri Mikko Senilä tunnettiin kohunimellä Mike Sierra: ”Ihmiset kummastelivat, että mikä pamppu hän oikein on!”

Parhaillaan lehtihyllyistä löytyvästä Seiskasta löytyy suru-uutinen: Matti Nykäsen takavuosien kohumanagerina muistettava Mike Sierra eli Mikko Senilä on kuollut 77-vuotiaana. Seiskan tietojen mukaan tikkakoskelainen Senilä siirtyi ajasta ikuisuuteen maanantaina 30. heinäkuuta.
Seiskankin lukijat oppivat tuntemaan värikkään ja eläväisen persoonan paremmin Mike Sierrana. Nykäsen mukaan kyseinen taiteilijanimi juontaa juurensa ilmailun radioliikenteessä käytettävistä englanninkielisistä kirjainten selvennyksistä: Mikko Senilän nimikirjaimet M.S. kääntyivät ilmailuaakkosissa näppärästi Mike Sierraksi.
Jossain vaiheessa hänet tunnettiin Maick Sierrana, mutta myöhemmin nimi vakiintui muotoon Mike Sierra.
– Hän oli lentokentällä rahtaajana töissä, mutta esitteli itsensä aina ”Finnairin pienimmäksi pampuksi”. Sitähän hän olikin, kun latoi kasseja koneen ruumaan, Matti naurahtaa Seiskalle vanhaa ystäväänsä muistellessaan.

– Ihmiset olivat ihmeissään siitä nimityksestä ja kummastelivat, että mikähän pamppu hän oikein on. Sitten hänen ympärillään oli aina kauhea härdelli!
TILAA SEISKA TÄSTÄ!