Hyppää pääsisältöön
marianne kallio

Tämän takia Marianne Kalliolla oli lentokielto, eikä päässyt Napakymppi-matkalle herra A:n kanssa - taustalla raju sairauskierre! "Epileptisiä kouristuksia!"

Povipommi Marianne Kallio nähtiin tällä viikolla Napakymppi-deittipelissä, jossa hän valitsi matkakumppanikseen herra A:n, eli Juhanin

Lue lisää: Oho, povipommi Marianne Kallio nähdään Napakympissä Neiti X:nä: Minusta tulee isona seksologi!

MARIANNE JA JUHANI

Parin ulkomaanmatka kuitenkin peruuntui vakavan sairastapauksen vuoksi. Seiska tavoitti Mariannen, jonka kunto petti pian ohjelman kuvausten jälkeen kesäkuussa. 

- Kuntoni on kuluneen vuoden aikana pettänyt minut pahasti ja useaan otteeseen. Sain rajuja epileptisiä kouristuskohtauksia, joita saattoi pahimmillaan tulla kymmenkunta päivässä. Olen saanut lääkityksen, jonka avulla kohtaukset on saatu kuriin, mutta minulla on muitakin ongelmia nieluni, suolistoni sekä lonkkani kanssa. Kävin juuri magneettikuvassa tarkistamassa tilanteen ja odotan lonkkakuvan vastauksia, Marianne kertoi perjantaina.

Marianne kertoo, ettei yksinkertaisesti voinut lähteä Napakymppi-matkalle terveydentilansa vuoksi.

Napakymppiä tuottavan Aito Median tuottaja Pia Winter kertoi torstaina Ilta-Sanomille, että matka olisi peruuntunut matkustuskiellon takia, mutta se ei Mariannen mukaan pidä paikkansa. Matkustuskiellolla tarkoitetaan juridisesti pakkokeinoa, jossa todennäköisin syin rikoksesta epäiltyä henkilöä kielletään poistumasta tietyltä alueelta.

Marianne tähdensi Seiskalle, että kyseessä oli kuitenkin lääkärin asettama lentokielto.

- Lääkäri kehotti minua lähtemästä. Hän sanoi, että luultavasti olisin joutunut matkan aikana kuitenkin sairaalahoitoon. Tässä tilanteessa minun oli laitettava hyvinvointini ykkösprioriteetikseni. Kroppani on tänä vuonna pragannut enemmän ja vakavammin kuin olisin ikinä voinut odottaa. Olen lopettanut kahvinjuonnin sekä tupakan poltonkin. 


Teksti:
Mariama BAH
Kuvat:
Nelonen Media & Seiskan arkisto

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!