Syömishäiriö iski radiojuontaja Rea Tallgreniin 14-vuotiaana – ”Tekisi mieli ravistella nuorta itseäni!”

Radiojuontaja Rea Tallgren, 33, ei häpeile kertoa elämästään syömishäiriöiden kanssa. Sairaus iski häneen 14-vuotiaana.
Rea muistaa keksineensä nuorempana keinoja, joiden avulla hän vältti syömisen jäämättä siitä kiinni.
– ”Söin” minulle tehdyt ruoat eli käytin ruuat lautasella, sotkin lautasen ja vein ruoat paperin sisällä naapuritalon biojätteisiin. Sitten laitoin lautasen tiskikoneeseen vain vähän huuhdeltuna, jotta se näytti kuin jotain olisi syöty.

Lopulta Rea jäi kiinni, eivätkä hänen vanhempansa epäröineet toimia. Laihtuminen oli tuolloin jatkunut puoli vuotta.
– Äitini tuli huoneeseeni, ja toi tekemänsä iltapalan, joka oli puolikas leipä ja omena. Menin paniikkiin. Äiti kertoi, etteivät he olleet isäni kanssa nähneet minun syövän mitään viikkoon.

Tämän jälkeen Rea kävi vuoden ajan joka viikko terveydenhoitajalla punnittavana, ja siitä raportoitiin myös vanhemmille.
Rea tiedosti syömishäiriön riskit, mutta se ei riittänyt muuttamaan hänen tapojaan.
– Mietin muun muassa osteoporoosia ja lapsettomuutta, mutta ne eivät riittäneet syiksi kääntää kelkkaani. Korostan, että kyse on sairaudesta, ei päätöksestä. Siinä vaiheessa syömishäiriöni kontrolloi minua, en minä itse. Sairaus oli ottanut minusta vallan.
Jatkuvan laihtumisen näkyvät merkit vain ruokkivat sairautta, ja vuosia myöhemmin Rea kauhistelee elämäänsä.
– Tekisi mieli ravistella nuorta itseäni.
Rea ja Seiskan toimittaja Antero Alhonen keskustelivat avoimesti kamppailuistaan syömishäiriöiden kanssa: