Suurin pudottaja -kilpailija Niina Kuhdan avioero astui voimaan – ”Suhteen päättyminen on pettymys!”

Suurin pudottaja -ohjelmassa kilpailevan hääalan yrittäjä Niina Kuhdan, 37, avioero astui voimaan viime viikolla.
– Suhteen päättyminen on pettymys, sillä oletin meidän viettävän koko loppuelämämme yhdessä. Kävimme eroa pitkään läpi, ennen kuin päädyimme jättämään avioerohakemuksen toisen vaiheen. Suhteen päättymisestä huolimatta uskon rakkauteen.
Niinan ja ex-miehen suhde eteni pikavauhtia. He olivat tunteneet toisensa vain kymmenen viikkoa, kun ostivat Helsingin Jollaksesta yhteisen talon. Erosta huolimatta hän on edelleen valmis tekemään spontaaneja päätöksiä.
– Minulle ei jäänyt erosta mitään kammoa. Täytyy muistaa, että aina asiat eivät mene niin kuin toivoisi.
– Uskon, että hyvässä parisuhteessa on vahva "me"-henki. Arvomaailman pitää olla myös samanlainen.