Suomalaismissi Krista Lanning sai esikoisensa – herkät kuvat: ”Äidistä tuntuu, kuin olisi jäänyt bussin alle”

krista
Mainos
Mainos päättyy

Vuoden 2014 Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa Krista Lanningin (o.s. Haapalainen) on synnyttänyt esikoisensa. Kristan ja tämän aviomiehen Kevin Lanningin ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi eilen maanantaina. 

- Hän on täällä. Pieni aarteemme saapui eilen ja teki äidistään ja isästään tämän maailman onnellisimmat vanhemmat. Kevin oli uskomaton synnytyskumppani. Äidistä tuntuu kuin olisi jäänyt bussin alle, mutta tällä hetkellä se on täysin toissijaista. Nyt keskitymme nuuhkimaan vastasyntyneen tuoksua, Krista kirjoittaa herkkien valokuvien yhteyteen. 

Paljastavat kuvat! New Yorkissa työskentelevä suomalaismissi Krista Lanning esittelee raskausvatsansa – ”Sain neuvoteltua hyvän mammaloman!”

Krista saa mammalomaa vain kolme kuukautta, jonka jälkeen hän palaa töihin puolipäiväisenä. Kokopäiväisenä hänen on tarkoitus jatkaa, kun lapsi on puolivuotias.

Mainos
Mainos päättyy

- Vitsi, kun kaikki suomalaiset tajuaisivat, miten hyvät äitiysvapaat Suomessa on. Jenkeissä ei lain mukaan tarvitse antaa äitiyslomaa kuin viikko. Onneksi sain neuvoteltua itselleni täkäläisiin olosuhteisiin nähden hyvän mammaloman, Krista kertoi Seiskalle aikaisemmin viime kuussa. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan